keskiviikko 1. elokuuta 2012

Suu auki apposellaan – Cooked Pea Pods



"Veden alkessa kiehua alkoi kannen alta kuulumaan elämää.

On jo elokuu, ja sesongin parhaat herkut alkavat vähitellen kypsyä: esimerkiksi pelloissa pullistelevat herneet. Kotini lähellä on kaupungin yleinen pelto, josta saavat asukkaat käydä niitä syömässä. Kävin töiden jälkeen koukkaisemassa pyörällä pellon kautta ja ilta-auringon paistaessa mutustelin herneitä katsellen muita pensaissa samalla asialla kykkiviä kansalaisia. Se oli hyvin tunnelmallinen päätös päivälle! Rikoin kyllä vähän sääntöjä ja nappasin muutaman palon pussukassa kotiin asti, voidakseni valmistaa apposia, joita muistan kyllä joskus lapsuusaikoina syöneeni, mutta jotka eivät ainakaan tällä nimellä olleet jääneet mieleen. 

Ainoa kummallisuus keitettyihin herneisiin liittyen oli, että veden alkessa kiehua alkoi kannen alta kuulumaan sellaista elämää, mitä odotan kuulevani vain paukkumaissia valmistettaessa: en tullut ajatelleeksi että pulleat palot keräävät painetta ennen auki poksahtamistaan. Tämä on erittäin yksinkertainen syötävä ja tavattoman hyvää!  Liittyyköhän sanonta, kun jokin on auki apposellaan, jollain tavoin tähän herkkuun?


Apposet:

tuoreita herneen palkoja
suolaa
vettä
voita

Huuhtele herneen palot. Laita ne kattilaan ja lisää vettä sen verran, että herneet juuri ja juuri peittyvät. Mausta vesi suolalla. Keitä herneitä 10–15 min., kunnes ne tuntuvat kypsiltä. Älä kypsennä liiaksi. Tarjoile lämpiminä: herneet kastetaan voisulaan ja syödään sormin. Vedä palkoa hampaiden välissä siten, että saat siitä irti myös maistuvan malton.



MARGINAALISSA:
Erikseen viljeltävien sesonkituotteiden lisäksi kannattaa muistaa luonnon omat antimet, joista tulen kirjoittamaan myöhemmin kokemuksiani. Tuttujen sienien ja marjojen lisäksi tällaisia ovat esimerkiksi kevään horsma, kesän nokkonen sekä syksyn pihlajan- ja ruusunmarjat. 



*  *  *


It’s August already, and the season’s finest are starting to be ripe and delicious. The city has a public field close to our home. This year they are growing tasty and chubby peas and people can go there to eat them. The idea is to eat the veggies on the spot, and not take them with you. The field happens to be on my way to work, so today after work I cycled there. It was delightful to stand there, in the middle of the field, in the light of the setting sun, chewing the tasty peas while watching other citizens squatting in the bushes. I have to admit, though, that I did break the rules just a little bit: I took a few pods with me to prepare apposet, cooked pea pods.

When the water started to boil it sounded like there was a party under the lid: it sounded like I was making popcorn instead of peas. The sound came from the pods that accumulated pressure until they popped open. Cooked pea pods are super easy and very tasty munchies!


Cooked Pea Pods:

fresh pea pods
salt
water
butter

Rinse the pea pods. Place them in a kettle and add water just enough to cover the pods. Season with some salt. Cook the pods for about 10–15 minutes, until done. Avoid over cooking. Serve the pea pods warm: dip the pods into melted butter with you fingers. Pull the pod between your teeth so that you separate the delicious pulp.


OVER THE EDGE:
In addition to seasonal products that are specially cultivated, it’s good to also get to know wild herbs. I will be seeing into them later on. The natural vegetation includes premium mushrooms, berries, fruits but also nettles and fireweed.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti