Ritarit hukkaa vastaan

"Millään tavoitteiden asettelulla tai hienoilla ajatuksilla ei ole mitään väliä, ellei niitä ryhdy aktiivisesti toteuttamaan. 

Muutamia päiviä vanha pulla alkaa kuivahdettuaan maistua tuoreisiin herkkuihin tottuneen suussa vähemmän houkuttelevalta. Pois heittämisen sijaan se kannattaa elvyttää uudeksi herkuksi. Riippuu perheestä, millaisia ritareita missäkin valmistetaan, mutta omassani köyhät ritarit ovat aina olleet kanelilla ja sokerilla ryyditettyjä, rikkaat puolestaan mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Yleinen määritelmä köyhälle ritarille taitaa olla, että ne ovat vaaleasta leivästä valmistettuja ja rikkaat pullasta, mutta itse en tee eroa vehnäsen mukaan, vaan päällisten!

Ritarit ovat samankaltaista leipävanukasta kuin esimerkiksi Pappilan hätävara, tekotapoja on monenlaisia. Erilaiset leipävanukkaat ovat yleisiä etenkin Euroopassa ja joissain maissa niiden kanssa tarjotaan makeita kastikkeita. Käyttökelpoisen tähteen hyödyntäminen ja muokkaaminen kokonaan erilaiseksi herkuksi on loistava tapa välttää turhaa hukkaa.

Köyhät ritarit:

kuivahtanut pullapitkon pala

1–2 dl maitoa

1 pieni kananmuna

voita

kanelia

sokeria

Viipaloi pitko. Riko kananmunan rakenne laakeassa kulhossa tai syvällä lautasella ja sekoita joukkoon maito. Kääntele pullan viipaleet molemmin puolin maitoseoksessa. Sulata pannulla pieni nokare voita ja paista kosteat viipaleet molemmin puolin. Voi antaa pinnalle rapeutta ja juuri sopivasti suolaisuutta, mutta sen voi teflon-pannulla paistettaessa myös jättää pois. Ripottele lämpimäisten pintaan kanelia ja sokeria.

Rikkaat ritarit:

kuivahtanut pullapitkon pala

1–2 dl maitoa

1 pieni kananmuna

voita

kuohukermaa

vaniljasokeria

mansikkahilloa

Valmista rikkaat ritarit kuten köyhät, mutta käytä päällisenä kanelin ja sokerin sijaan vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa sekä mansikkahilloa.

MARGINAALISSA:

Asettamani tavoite vähentää ruoan hukkaa kuuluisi oikeastaan asettaa tavoitelistan kärkeen, niin tärkeä se on. Vaikka useimmiten biojäteastiamme täyttyy melko hitaasti hedelmien ja vihannesten kuorista, tiedän, että jääkaapissamme odottaa pommi. Vähitellen hyllyn perälle uusien elintarvikkeiden tieltä ajautuvat ruoantähteet menevät nopeasti huonoksi ja muodostuvat jääkaapin omassa ekosysteemissä osaksi muuta sedimenttikerrosta. Kun tämä syysuninen sohvanvaltaaja viimein saa aikaiseksi kurkistaa hyllyn perälle, alkaa suorastaan hävettämään. Ja jälleen taustalla on ollut ajatus hyvästä: pyrkimys valmistaa sosekeittoa jämäporkkanoista ja -lantuista, pyrkimys käyttää sipulin löökit raikkaassa salaatissa tai uunikasvisten kera. Pyrkimys sitä, pyrkimys tätä. Millään tavoitteiden asettelulla tai hienoilla ajatuksilla ei ole mitään väliä, ellei niitä ryhdy aktiivisesti toteuttamaan. Pelkkä jossittelu ja paikoillaan junnaava pyrkiminen johtaa vain siihen, että kuvittelee olevansa luonnonvaroja säästävä kotikokki, muttei todellisuudessa huomaakaan tuottamansa jätteen määrää. Jospa siis lopetettaisiin suunnitteleminen ja yrittäminen ja vain toimittaisiin?