Pellillinen leipää

"Mihin jää kokonaisvaltainen olemassaolomme, jossa itse harkitsemme, tiedostamme, kysymme ja aistimme, olemme vastuussa? 

Viikonlopun inventaarioiskun jälkeen päätin karsia kuiva-ainekaappia vajaammaksi hyödyntämällä erilaisia jauhoja ja hiutaleita. Tulokseksi tuli pellillinen rouheaa leipää, kenties hieman liiankin rouheaa: mukautin reseptiä vanhasta Kodin kuvalehden numerosta, jossa käytettiin 9 dl yhtä jauhoa (joko ohra-, vehnä- tai hiivaleipäjauhoa). Valitsemani tuhdimpi versio oli pullollaan kuidukkaita aineksia, jolloin minun olisi kannattanut tuon käyttämäni 9 desilitran sijaan laittaa vähemmän jauhoja. Korjasin asian reseptiin kirjaamalla siihen 8 dl edestä jauhoja: taikinan rakennetta kannattaakin tunnustella alustusvaiheessa, ja sovittaa jauhojen määrää siten, ettei siitä tule liian kovaa. Ruisjauhoja käytin leipään 2 dl, mutta osa siitä on korvattu reseptiin nyt vehnäjauhoilla, jotka tuovat taikinaan paremmin sitkoa ja pehmeyttä. 

Spelttinen peltileipä:

5 dl vettä tai maitoa

25 g hiivaa

1 rkl siirappia

1 tl suolaa

3 rkl öljyä

5 valkosipulin kynttä

1 1/2 dl kaurahiutaleita

1 1/2 dl spelttihiutaleita

3 dl vehnäjauhoja

1 dl ruisjauhoja

4 dl ohrajauhoja

Pinnalle:

öljyä tai kananmunaa

auringonkukansiemeniä

kurpitsansiemeniä

Lisää hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen ja sekoita joukkoon siirappi, suola ja öljy. Purista valkosipulin kynnet taikinaan ja lisää jauhot vähitellen sekoittaen. Älä kuitenkaan vaivaa taikinaa, vaan sekoita se tasaiseksi. Taputtele uunipellille leivinpaperin päälle jauhoja apunasi käyttäen. Anna kohota liinan alla 30 minuuttia. Voitele leivän pinta öljyllä tai kananmunalla ja ripottele pinnalle siemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa 15–20 min.

Käyttämäni kolme valkosipulinkynttä eivät maistuneet paistetussa leivässä laisinkaan. Olisihan se pitänyt muistaa, samaa olen päivitellyt aikaisemminkin: valkosipuli salaperäisesti katoaa leivän makuun, vaikka alustusvaiheessa se tuoksuu taikinassa erittäin voimakkaasti. Sopivan määrän löytää itse kokeilemalla. Jotkut tosin saattavat haluta jättää valkosipulin leivästään tyystin pois, mutta suosittelen kyllä lämpimästi sen kokeilemista. Muutenkin erilaisten mausteiden hyödyntäminen leivässä voisi olla kiinnostavaa.

MARGINAALISSA:

(Varoitus: sisältää keittiöfilosofiaa ja vapaata ajatuksen juoksua)

Eilen silmiini osui lehteä lukiessa ajatus vastuuseen kasvamisesta ja sen vaikeudesta, jos kaikki annetaan valmiina. Se jäi mietityttämään koko illaksi. Ihmiselle on luonnollista tavoitella vähää vaivan näköä ja sen kautta esimerkiksi pienempää energiankulutusta. Laajennamme toimintakykyämme erilaisin ulkoisin välinein, jotka vaikuttavat liikkumiseemme, kommunikointiimme, jopa muistiimme. Mutta samalla kun lajikehityksen näkökulmasta luonnollisella tavalla pyrimme vähentämään rasitustamme, olemme kenties ainoana lajina myös onnistuneet luomaan epäluonnollisen tilan, jossa etäännytämme itseämme siitä, mitä olemme suhteessa ympäristöömme. Olemmeko muodostaneet yhteiskunnan, jossa tulevat polvet yhä enenevissä määrin saavat käytännön elämänsä valmiina, jossa jopa heidän omat tarpeensa ovat valmiiksi saneltuja? Missä silloin on vastuu tai ylipäätään oman toiminnan tiedostaminen ja kokonaisuuden hahmottaminen: mitä minä olen suhteessa siihen, missä ja milloin olen? Mitä meille sitten tarjotaan valmiina? Esimerkiksi kulutuksemme, ihailumme ja mielenkiintomme kohteet sekä ruokamme. Tämän valmiiksi pureksitun elämämme läpi voimme liukua nyt päätämme vaivaamatta ja todellista maailmaa tiedostamatta. Mihin jää kokonaisvaltainen olemassaolomme, jossa itse harkitsemme, tiedostamme, kysymme ja aistimme, olemme vastuussa? Kammoan ajatusta olla yksi näistä ”Kahdeksasta neljään -ihmisistä”, jotka ovat valmiita käyttämään koko vaivannäön kiintiönsä uraansa, mutteivät  paljoa mitään siihen elämään, mitä kuuluisi olla työn ulkopuolella. Ajatusta voisi laajentaa moneen suuntaan. Eikö juuri ruoan itse valmistaminen ja sen kokeminen monikanavaisesti (aistillisesti, sosiaalisesti, kulttuurillisesti) ole yksi pieni askel omaan elämäänsä panostamiseen, jolla voi olla lastemmekin kannalta suuri merkitys, niin heidän saamansa mallin kuin myös kokemustensa kautta? Kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten sanoessasi ”Ei sillä ole väliä” voit olla jonkin tärkeän asian taitekohdassa. Eineshyllyn edessä seisoessasi saattaakin seuraavan kerran olla paikallaan pohtia, millaisen kanaruukkua suuremman valinnan edessä olet.