"Millään tavoitteiden asettelulla tai hienoilla ajatuksilla ei ole mitään väliä, ellei niitä ryhdy aktiivisesti toteuttamaan.
Muutamia päiviä vanha pulla alkaa kuivahdettuaan maistua tuoreisiin herkkuihin tottuneen suussa vähemmän houkuttelevalta. Pois heittämisen sijaan se kannattaa elvyttää uudeksi herkuksi. Riippuu perheestä, millaisia ritareita missäkin valmistetaan, mutta omassani köyhät ritarit ovat aina olleet kanelilla ja sokerilla ryyditettyjä, rikkaat puolestaan mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Yleinen määritelmä köyhälle ritarille taitaa olla, että ne ovat vaaleasta leivästä valmistettuja ja rikkaat pullasta, mutta itse en tee eroa vehnäsen mukaan, vaan päällisten!
Ritarit ovat
samankaltaista leipävanukasta kuin esimerkiksi Pappilan hätävara, tekotapoja on
monenlaisia. Erilaiset leipävanukkaat ovat yleisiä etenkin Euroopassa ja
joissain maissa niiden kanssa tarjotaan makeita kastikkeita. Käyttökelpoisen
tähteen hyödyntäminen ja muokkaaminen kokonaan erilaiseksi herkuksi on loistava
tapa välttää turhaa hukkaa.
Köyhät ritarit:
kuivahtanut
pullapitkon pala
1–2 dl maitoa
1 pieni kananmuna
voita
kanelia
sokeria
Viipaloi pitko.
Riko kananmunan rakenne laakeassa kulhossa tai syvällä lautasella ja sekoita joukkoon
maito. Kääntele pullan viipaleet molemmin puolin maitoseoksessa. Sulata
pannulla pieni nokare voita ja paista kosteat viipaleet molemmin puolin. Voi antaa
pinnalle rapeutta ja juuri sopivasti suolaisuutta, mutta sen voi
teflon-pannulla paistettaessa myös jättää pois. Ripottele lämpimäisten pintaan
kanelia ja sokeria.
Rikkaat ritarit:
kuivahtanut
pullapitkon pala
1–2 dl maitoa
1 pieni kananmuna
voita
kuohukermaa
vaniljasokeria
mansikkahilloa
Valmista rikkaat
ritarit kuten köyhät, mutta käytä päällisenä kanelin ja sokerin sijaan
vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa sekä mansikkahilloa.
MARGINAALISSA:
Asettamani tavoite
vähentää ruoan hukkaa kuuluisi oikeastaan asettaa tavoitelistan kärkeen, niin
tärkeä se on. Vaikka useimmiten biojäteastiamme täyttyy melko hitaasti
hedelmien ja vihannesten kuorista, tiedän, että jääkaapissamme
odottaa pommi. Vähitellen hyllyn perälle uusien elintarvikkeiden tieltä
ajautuvat ruoantähteet menevät nopeasti huonoksi ja muodostuvat jääkaapin omassa ekosysteemissä osaksi muuta sedimenttikerrosta. Kun tämä syysuninen
sohvanvaltaaja viimein saa aikaiseksi kurkistaa hyllyn perälle, alkaa
suorastaan hävettämään. Ja jälleen taustalla on ollut ajatus hyvästä: pyrkimys
valmistaa sosekeittoa jämäporkkanoista ja -lantuista, pyrkimys käyttää
sipulin löökit raikkaassa salaatissa tai uunikasvisten kera. Pyrkimys sitä,
pyrkimys tätä. Millään tavoitteiden asettelulla tai hienoilla ajatuksilla ei
ole mitään väliä, ellei niitä ryhdy aktiivisesti toteuttamaan. Pelkkä
jossittelu ja paikoillaan junnaava pyrkiminen johtaa vain siihen, että
kuvittelee olevansa luonnonvaroja säästävä kotikokki, muttei todellisuudessa huomaakaan tuottamansa
jätteen määrää. Jospa siis lopetettaisiin suunnitteleminen ja yrittäminen ja
vain toimittaisiin?