sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Lapin kampanisut – Lappish Soda Bread Cookies




"Ämmi oli leiponut nisuja ja antoi minulle näiden herkullisten leivonnaisten reseptin.

Muutama vuosi sitten kokeilin leipoa pikkuleipiä, jotka epäonnistuivat kammottavalla tavalla. Ne olivat oikea malliesimerkki minua toisinaan vaivaavasta epäjohdonmukaisuudesta ja suunnittelemattomuudesta. Unohdin puolet ohjeista, sovelsin reseptiä liikaa enkä varannut leivontaan tarvittavaa määrää aineksia. Lopputulos oli sen mukainen, kuten tuolloisesta kirjoituksestani voi päätellä. Kävi kuitenkin niin, että vuosia myöhemmin tajusin, ettei reseptini ollutkaan mikä tahansa pikkuleipäresepti, vaan ohje kampanisuihin. Niinpä päätin kokeilla niiden leipomista uudestaan paremmin valmistautuneena.

Tutustuin kampanisuihin ensimmäisen kerran vuonna 2012, jolloin vietin viikon Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Paikallinen Ämmi oli leiponut nisuja ja antoi minulle näiden herkullisten leivonnaisten reseptin. Hän nimitti nisuja pikapullaksi, joten en moneen vuoteen tiennyt maistaneeni perinteisiä lappalaisia kahvipöydän leivonnaisia. Tajusin mitä ne olivat vasta lukiessani Enni Mustosen Pohjatuulen tarinoita -kirjasarjaa ja ihmetellessäni, mitä kirjassa mainitut kampanisut ovat. Kampanisut ovat aineksiltaan ja maultaan hyvin yksinkertaisia mutta erittäin koukuttavia.


Kampanisut (n. 25 kpl):

250 g voita
2 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl ruokasoodaa
2 1/2 dl piimää
8 1/2 dl vehnäjauhoja

Anna ainesten lämmetä huoneenlämpöisiksi hyvissä ajoin ennen leipomista. Nypi voi ja sokeri sekaisin ja lisää seokseen kananmuna. Sekoita ruokasooda piimään ja lisää taikinaan. Sekoita joukkoon lopuksi nopeasti vehnäjauhot vaivaamatta taikinaa. Halutessasi voit antaa taikinan tekeytyä jääkaapissa tunnin tai yönkin yli. Kumoa sitten taikina jauhotetulle leivontatasolle ja kaulitse noin 1 cm paksuiseksi levyksi. Leikkaa levy noin 5 cm korkeiksi suikaleiksi ja ne noin 8 cm pitkiksi palasiksi. Leikkaa veitsellä leivoksiin neljä sakaraa. Siirrä nisut leivinpaperilla suojatulle uunipellille ja taivuta kaarelle siten että kammat hieman erkanevat toisistaan. Paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes kampanisut ovat saaneet hieman väriä.


Kampanisuissa käytetään kohottavana ainesosana ruokasoodaa, joka tarvitsee happaman taikinan. Tässä taikinassa hapattimena käytetään piimää, mutta se voi kampanisuissa olla yhtälailla viiliä tai kermaviiliä. Reagoidessaan happaman nesteen ja uunin lämmön kanssa ruokasooda tuottaa hiilidioksidia, joka kohottaa taikinan välittömästi. Näin se on nopeampi taikinankohottaja kuin hiiva, joka tarvitsee erikseen kohotusaikaa ennen taikinan paistamista. Ämmin pikapulla-nimitys olikin varsin osuva. Jos taikinassa ei ole mitään hapanta, kuten hapanmaitotuotetta, siirappia, kahvia tai mehua, käytetään leivinjauhetta, joka on ruokasoodan ja synteettisen hapon sekoitetta ja toimii siten ruokasoodan tavoin hiilidioksidia tuottavana kohotusaineena. Ilman hapanta taikinaa ruokasoodan maku tulee leivonnaiseen pistävästi läpi ja leivonnainen saattaa myös hieman värjäytyä. Tämän vuoksi kannattaa olla tarkkana, kumpaa kohotusainetta käyttää.

*  *  *



A few years ago I tried to bake soda bread cookies that went horribly wrong. They were a good example of the inconsistency and poor preparation that I sometimes have a habit to do.  I forgot half of the instructions, adapted the recipe too much and forgot to reserve enough ingredients. The end result was as one can predict. However, it happened that years after that misfortunate blunder I realized that it wasn't just any cookie recipe I had, but one for the traditional Lappish soda bread cookies, kampanisu (lit. comb wheat). I decided to try out the recipe once more, better prepared.

I first got acquainted with kampanisu in 2012 when I spent a week in Northern Ostrobothnia and Lapland. A local grandma had baked them and gave me her recipe for the delicious baked goods. She called them quick buns so for many years I had no idea I had tasted a traditional Lappish treat. I only realized what they were when I was reading a novel trilogy of life in Lapland and the word kampanisu was mentioned. Kampanisu has very basic ingredients and the flavour is very simple and mild. However, they are highly addictive!


Lappish Soda Bread Cookies (about 25 pieces):

250 g (8 oz) butter
2 dl (4/5 cup) sugar
1 egg
1 tsp. baking soda
2 1/2 dl (1 cup) sour milk
8 1/2 dl (3 1/2 cup) plain flour

Take all the ingredients to room temperature well before starting to bake. Mix the soft butter and sugar together and add in the egg. Mix the baking soda to the sour milk and add into the batter. Finally, add the plain flour and mix quickly, without kneading too much. If you like, you can leave the batter in the fridge for an hour or over night. Turn over the batter onto a baking top with flour. Roll into a plate about 1 cm (0.4 inch) in thickness. Cut the plate into about 5 cm (2 inch) high slices and then chop the slices into about 8 cm (3 inch) long pieces. Cut four spikes into the “combs”, then move the pastries onto a baking tray covered with baking paper. Bend each pastry so that the spikes separate a bit. Bake in 225 C (435 F) for about 10 minutes until the pastries get a little bit colour.




Baking soda requires a sour batter to work. In this recipe sour milk is used, but with kampanisu you can also use sour whole milk or sour cream. When the baking soda reacts with the acidic liquid and heat, it produces carbon dioxide that leavens the batter immediately. Compared to normal baking yeast that requires additional time for leavening the dough before baking it, baking soda is very quick to use. No wonder the grandma called these goods quick buns. If the batter doesn’t include anything acidic, say sour milk products, syrup, coffee of juice, it requires baking powder instead of baking soda. Baking powder is a mixture of baking soda and synthetic acid and therefore it works like baking soda, only it has the acidity in itself. If the batter doesn’t include anything acidic and you use baking soda, the sour flavour of the soda will strike through very strongly and the goods can also get a greenish tint. This is why you should be quite careful with which leavening agent you’re using.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti