perjantai 29. maaliskuuta 2013

Kevään alku: Hedelmäinen pasha – Is the Spring Here? Easter Pasha




"Onko parempaa tapaa välttää ruoan hukkaa kuin tämä herkku?

Kevään tietää olevan vähintäänkin ovella kun on pääsiäinen. Koteja koristavat pajunoksat ja koivunvarvut. Kaiken maailman kipposet täyttyvät rairuoholla. Pimeän talven jälkeen kotiin tuodaan elämää uutta alkua varten. Vaikka pääsiäisellä on tässä taloudessa melko maallistunut merkitys, vaikuttaa se suomalaisen kulttuurin kautta meilläkin monella tavalla. Suomessa perinteinen pääsiäisherkku, pasha, löysi tänään ensimmäistä kertaa itse tehtynä tiensä ruokapöytäämme.

Pasha on erityisesti ortodoksinen pääsiäisperinne, ja alunperin se on toiminut loistavasti paaston aikaisten maitotuotteiden hyödyntämisessä. Onko parempaa tapaa välttää ruoan hukkaa kuin tämä herkku? Sen valmistamiseen on useita reseptejä, joissa osassa rahkamassa kuumennetaan, osassa ainekset sekoitetaan kylmiltään. Myös koristelu on tärkeässä osassa. Perinteisesti pasha koristellaan uskonnollisella XB-kuviolla, joka löytyy myös kaiverrettuna osiin pashamuoteista. Koristelussa on usein käytetty hedelmiä, marmeladeja ja suklaatakin. Hedelmät sopivatkin raikkaaseen rahkaherkkuun mainiosti.


Pasha:

5 dl maitorahkaa
100 g voita
1 kananmuna
2 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
3/4 dl rouhittua mantelia
3/4 dl rusinoita tai korintteja

sideharsoa

Jos käytät puista pashamuottia, liota sitä noin tunnin ajan. Puisen muotin sijaan voit käyttää mitä tahansa astiaa, jonka pohjalla on reikä ylimääräisen nesteen valuttamiseksi. Kiehauta sideharso, jäähdytä se kylmällä vedellä ja purista kuivaksi. Vuoraa muotti sideharsolla. Vaahdota kerma. Jos haluat valmistaa kevyemmän pashan, korvaa kuohukerma neljällä desilitralla kermaviiliä. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahtomaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon muut ainekset ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada massa muottiin ja tasoita pinta. Asettele ylijäävät sideharson osat massan suojaksi. Päälle voit halutessasi asettaa myös pienen painon, esimerkiksi lautasen. Aseta muotti astian päällä jääkaappiin valumaan yön yli. Seuraavan päivänä kumoa pasha tarjoiluvadille ja koristele esimerkiksi mantelilla, rusinoilla ja hedelmillä.


Valmistin itse pashan peruskermaviilistä ja siitä tuli erinomaista. Tässä reseptissä mantelin ja korinttien määrää on hieman lisätty, sillä ne ovat mielestäni pashan tärkein osa: muutenhan kyseessä on tavallinen rahkajälkiruoka. Hyvää pääsiäistä kaikille, ja toivotaan, että kevät todella nyt alkaa.




*  *  *


You know it’s at least almost spring when it’s Easter time. People decorate their homes with willow and birch branches and fill even the smallest pots with ryegrass. After the long and cold winter we try to bring new life to get a new start. Even though in our family Easter has a very secular meaning, through the Finnish culture it is still very important and dear. The traditional Easter dessert, pasha, found its way to our table today, homemade, for the first time.

Pasha is especially an orthodox Easter tradition, and it is said that originally it was created to use all the milk products that were left over during fasting. And I have to say that I don’t know a better way to use leftovers. There are many recipes for pasha; in some the batter is cooked where as in some the ingredients are simply mixed together cold. Basic ingredients of pasha include quark, butter, heavy cream, almond and raisins. Also decorating is an essential part of Easter pasha. Traditionally pasha is marked with a religious XB that can also be found carved into some of the wooden pasha moulds. Usually the decoration is made with fruits, marmalades and also chocolate. I think that fruits are the best way to go with this fresh quark dessert.




Pasha:

5 dl (2 cups) quark
100 g (3 1/2 oz) butter
1 egg
2 dl (4/5 cup) sugar
2 dl (4/5 cup) double cream
2 tl vanilla sugar
2 tbsp. lemon juice
3/4 dl (1/3 cup) coarsely grinded almonds
3/4 dl (1/3 cup) raisins or currants

cheesecloth

If you’re using a wooden pasha mould, soak it for about an hour. Instead of a wooden mould you can use any mould you like, it only has to have a hole in the bottom to drain out the extra liquid. Place the cheesecloth in a kettle filled with water and bring to a boil. Cool the cloth with cold water and twist it dry. Line the mould with the cheesecloth. Whip the double cream into foam. If you want to make a lighter version of pasha, use 4 dl (1 3/4 cups) of sour cream instead of double cream. Mix together room temperature butter and sugar to form foam. Add in all the other ingredients and mix carefully together. Pour the batter into the mould and even out the surface. Fold the rest of the cheesecloth over the batter. If you want, you can place a light weight on top. Place the mould onto a plate and put it in the fridge to drip over the night. The next day, turn over the pasha onto a serving tray and decorate it, for instance, with almonds, raisins and fruits.


I prepared the pasha with basic sour cream (10 % fat) and it turned out just delicious. In this recipe I used a lot of almonds and currants in the batter, because I think they are the most important ingredients in pasha. Without them it’s just a basic quark dessert. Happy Easter to everybody, let’s hope the spring will now truly begin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti