Laskiaistiistain ateria – Shrove Tuesday’s Pea Soup

"Sian teurasjätteiden sijasta keitto maustetaan nykyään hintavammalla lavalla tai potkalla.

Laskiainen on ollut vanhalle kansalle rakas juhla. Se merkitsi kevään vähittäistä voittoa talvesta ja talven kehruutöiden päättymistä. Päivää vietettiin ulkoleikkien parissa ja runsaiden ruokapöytien äärellä. Koska laskiaisen tienoille sijoittuu muinaiseurooppalainen vuodenvaihde, liittyy laskiaiseen paljon vanhan kansan uskomuksia. Naiset pitivät laskiaisena hiuksensa auki ja harjasivat niitä toistuvasti taatakseen seuraavasta pellavasadosta puhtaan ja kuituisen. Runsasrasvainen ruoka, jota oli tarjolla koko päivän, ennusti puolestaan yltäkylläisyyttä seuraavalle vuodelle. Ruoan rasvaamia sormenpäitä ei saanut nuolla puhtaaksi, sillä se ennusti viikatteesta saatavia haavoja. Jos rasvan malttoi antaa kulua itsekseen pois, olivat seuraavan vuoden niittotaidot taatut. Seuraavan kesän pellavasadon määrää ennustettiin siitä, kuinka pitkälle kunkin mäenlaskijan kelkka liukui. Mäenlaskun tärkeä osa olivatkin murresanojen värittämät laskiaishuudot, joissa toivottiin menestyvää satoa omille pelloille ja välillä jopa tappioita naapureille (Lähde: SKS-Tietopaketit).

Hei hei hamppuja,
 pitkiä lauhkeita liinoja.

Nauriita kun lapsen päitä,
 otria kun peukalon päitä,

vasikoita kun varsoja,
 lampaita laummottain.

-H. Kortelainen, Nurmes 1938-

Huroo, huroo, huroo.
 Pitkiä pellavia.

Tuppurat, tappurat toiseen taloon,
 pitkiä pellavia meille.

Hiilet teille, tuhka meille.

-Hilma Sykäri, Hyvinkää 1936-

Laskiaisena suosittiin myös tukevaa ruokaa. Rasvarieska oli sian ihralla maustettua ohraleipää. Toinen suosittu ruoka oli liharokka, herneistä ja ruisjyvistä keitetty keitto, johon lisättiin siansorkkia tai jopa sian pää. Sitä kutsuttiin myös nimellä sorkkarokka. Nykyaikainen laskiaisena nautittava hernekeitto on liharokasta kepeämpi vaihtoehto, ja sian teurasjätteiden sijasta keitto maustetaan nykyään hintavammalla lavalla tai potkalla. Ihanan savun maun keittoon saa käyttämällä savustettua sianlihaa, mutta toki keitto maistuu loistavalta myös kasvisversionakin, porkkanalla ja esimerkiksi sellerillä höystettynä.

Minua harmittaa että menin pihiyden iskiessä ostamaan keittoa varten tarjouksessa ollutta ylikypsää palvikinkkua, kun olisin voinut panostaa muutaman euron ja ostaa kunnollista sianpotkaa. Maku on palvikinkullakin aivan loistava, mutta rakenne ei niin miellyttävä. Jos käytät luullista potkaa, laita se kattilaan kypsymään heti keittämisen alussa. Keiton alkaessa olla valmista nosta potka pois, poista luu, paloittele liha ja lisää palat takaisin keittoon. Kokolihan sijaan keitossa voi myös käyttää jauhelihaa.

Hernekeitto:

2 l vettä

300 g kuivattuja herneitä

300 g savustettua sianlihaa

(1–2 sipulia)

suolaa

meiramia

sinappia

Huuhtele herneet siivilässä. Mittaa kattilaan kylmä vesi ja jätä herneet likoamaan joko yön yli tai vähintään kuudeksi tunniksi. Kuumenna keitto kiehuvaksi ja keitä noin tunti ennen lihan, mahdollisten sipulien ja suolan lisäämistä. Jatka keittämistä vielä noin 1/2–1 h, riippuen herneiden liotusajasta. Lisää vielä meiramia ja tarkista keiton maku. Tarjoile sinapin ja näkkileivän kera.

Hernekeitollakin on eroavaisuutensa itäisessä ja läntisessä ruokaperinteessä: lännen hernekeitto on paksua ja herneet keitetty rikkonaisiksi, idän rokassa puolestaan on enemmän lientä ja herneet ovat ehjempiä, eli keittoaika on lyhyempi. Suomen armeijan hernekeitto taitaa olla todellinen klassikko, ja se onkin yksi parhaimmista, jota itse olen päässyt maistamaan. Keitto tulikin Suomeen Ruotsista armeijan mukana. Perinne torstaina syötävästä keitosta juontuu katolisen uskon paastoperjantaista: ennen paastoa oli hyvä syödä tukevaa rokkaa. Hernekeitto on kätevä myös ruoan hukkaa vältteleville: ensiksikin siihen voi hyvin käyttää esimerkiksi joulusta jääneet kinkun rippeet, toisaalta se taipuu mainiosti erilaisten pihvien pohjaksi niin lihan kanssa kuin ilmankin.

*  *  *

Shrovetide was an especially dear occasion in the old days. It meant a start for springtime and victory over winter and the long lasting chores of spinning. Shrove Tuesday was celebrated by spending most of the day outside playing in the snow and feasting over plentiful dining table. Since an Ancient European turn of the year is situated somewhere around Shrovetide, it includes many myths among older folk. Women used to wear their hear open during Shrovetide, and brush them continuously to guarantee a clean and fibre rich flax harvest for the next year. Food was rich in fat and served along the whole day to foretell abundance for the next year. Greasy fingertips were not to be licked clean, for it predicted scythe cuts. If they were let be, one would have great skills in scything. It was believed that the further one slid with a sledge, the better the flax harvest would be next year. An important part of sliding was to shout out hopes for the harvest: prosperity for one’s own fields, and sometimes also losses for the neighbours. Here are a couple of shouts with my rough translation:

Hey hey hemps, long linen cloths.

Turnips the size of a child’s head, barley as big as my thumbs.

Calves like foals, sheeps in herds.

-H. Kortelainen, Nurmes 1938-

Hooray, hooray, hooray. Long flaxes.

Shaggy and tangled threads for the other houses, long flaxes for us.

Coals for you, ashes for us.

-Hilma Sykäri, Hyvinkää 1936-

Sturdy food was important during Shrovetide. Unleavened barley bread with lard, and pea soup were very common. The pea soup was a bit different, though, as it normally included rye grains and either hoofs or a head of a pig. That’s why it was also called hoof soup. Instead of butchery leftovers, people nowadays use shoulder or shank end of pork. If you like a lovely smoky taste in pea soup, add in some smoked pork. Naturally the soup is also delicious without meat, seasoned with carrots and celery, for instance.

I regretfully have to admit that I was feeling stingy and decided to buy overdone smoked ham that was on sale. If I had invested a few euros more, I could have bought proper shank. The flavour is just beautiful with smoked ham, too, but the texture isn’t as nice. If you decide to use decent ham that might even include a bone, just place it in the kettle right in the beginning, let it cook with the peas until done, then pick it up, remove the bone, cut the meat and add back into the soup. Instead of full meat you can also use ground beef in the soup.

Pea Soup:

2 l (4 pt) water

300 g (10 oz) dried peas

300 g (10 oz) smoked pork

(1–2 onions)

salt

marjoram

mustard

Rinse the peas in a drainer. Measure the water in a large kettle and soak the peas over night or at least six hours. Bring then to a boil and cook for about an hour before adding meat, onions and salt. Continue too cook for about 1/2–1 hour, depending on how long you soaked the peas. Add in marjoram and check the flavour. Serve with mustard and crispbread.

Even pea soup can be different depending on where in Finland it is made: in western Finland it’s thicker and the peas are cooked broken, in eastern parts it’s not cooked as long, so the soup has more broth and more peas are left intact. I believe pea soup made by the Finnish army is a classic, and it is very delicious, I have to tell you. In fact, pea soup was imported From Sweden to Finland by the army. It’s very commonly enjoyed on Thursdays, because during catholic religion people used to eat sturdier food before fasting on Friday. Pea soup is also a great dish for people who want to avoid food loss: you can easily use left over Christmas ham in the soup, and the soup (with or without meat) is also a good base ingredient for different types of cutlets.