sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Yksinkertainen leipävanukas – Simple Bread Pudding


"Leipävanukas on tainnut olla olemassa yhtä kauan kuin on ollut ylimääräistä, kuivahtanutta leipääkin, ja riittävästi maitoa leivonnassa käytettäväksi. 

Olen viimeisimmän viikon ollut melkoisen kiireinen, eikä aika ole riittänyt kokkauskokeiluihin. Olen vain tyytynyt lukemaan muiden bloggaajien ihania, herkullisia reseptejä ja olemaan heidän ajankäytölleen kateellinen. Minäkin haluan kokata, ja minulla on mielessä niin monta ihanaa reseptiä, joita haluaisin päästä kokeilemaan. Löysin pari päivää sitten jopa mummoni vanhan keittokirjan vuodelta 1950, jonka väliin hän on raapustellut ylimääräisiä reseptejä. Palan innosta päästä kokeilemaan luukeittoa, seitsennahkapuuroa, piimäkaakkua ja pinaattikohokasta. Päivässä ei vain ole riittävästi tunteja juuri nyt. Kuinka turhauttavaa! Tässä kuitenkin jotain hyvin yksinkertaista ja perinteistä: leipävanukas. Kuten nimestäkin voi päätellä, se normaalisti sisältää vanhaa leipää, mutta minulla oli pakastimessa laskiaisen jäljiltä muutama pulla, jotka toimivat tässä yhteydessä aivan yhtä hyvin.


Leipävanukas:

120 g vaaleaa leipää tai pullaa
5 dl maitoa
4 kananmunaa
rusinoita
2–3 rkl. sokeria
1/2 tl kanelia

Murenna leipä kulhoon. Lisää joukkoon muut ainekset ja sekoita huolella tasaiseksi taikinaksi. Kaada korkeareunaiseen uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia, kunnes vanukkaan pinta on kauniin ruskea. Rakenne saa edelleen olla hyllyvä. Tarjoile lämpimänä sellaisenaan tai esimerkiksi kermavaahdon kera.




En millään löytänyt tietoa leipävanukkaan alkuperästä. Se taitaa olla laajalti tunnettu länsimaissa, joten aivan omaksemme emme voi ruokaa sanoa. Kaipa leipävanukas on ollut olemassa yhtä kauan kuin on ollut ylimääräistä, kuivahtanutta leipääkin, ja riittävästi maitoa leivonnassa käytettäväksi. Itse en ollut sitä ennen valmistanut, ja olinkin yllättynyt saapuessani puolen tunnin päästä takaisin uunin ääreen ja huomatessani, että vuoasta kurkisti kauniisti noussut kohokas (jonka tietysti iskin työtasoa vasten aiheuttaen sen äkkinäisen lässähtämisen). Leipävanukas muistuttaa paljon perus pannukakkua, tosin rusinat ja kaneli antavat siihen omintakeista makuaan. Koostumus etenkin jäähtyneenä on hyvin samankaltainen. Ja mikä parasta: se on niin yksinkertainen valmistaa, että kuka tahansa pystyy siihen.


*  *  *


For the past few days I’ve been busy and haven’t had time to do any cooking experiments. I’ve only read about other bloggers’ posts and delicious treats, and been ever so jealous. I want to cook too, and I have so many recipes in mind that are just waiting to get in the oven. A couple of days ago I even found my granny’s cookbook from the 50’s. She had scribbled some extra recipes on separate little notes. I can’t wait to try out Bone Soup, Seven Skin Porridge, Sour Milk Cake and Spinach Soufflé. There just aren’t enough hours in the day right now. How very frustrating! How ever, here’s something very simple and traditional, known pretty much all around the western world, I think: bread pudding. Usually it includes, as the name says, old bread, but I’ve had left over buns in the freezer since Shrovetide. They work just as well!




Bread Pudding:

120 g (4 1/2 oz) white bread or bun
5 dl (2 cups) milk
4 eggs
raisins
2–3 tbsp. sugar
1/2 tsp. cinnamon

Pre-heat the oven to 200 C / 390 F. Tear up and crumble the bread in a bowl. Add in all the other ingredients and mix carefully. Pour the batter in a large oven tray with high edges. Bake for 30 minutes, until the surface is beautiful golden brown. The consistency can still be a bit wobbly. Serve warm as it is or with whipped cream, for instance.


I simply couldn’t find any information about bread pudding. I suppose it has been around forever, as long as there have been old bread to use and enough milk for baking. It’s a great way to use excessive ingredients. I had never prepared it before, and was quite surprised when after 30 minutes I returned to the oven and saw a beautiful soufflé rising from the oven tray (Naturally I then hit it on the working top and it lapsed). Bread pudding tastes quite a lot like basic oven baked pancake, only the raisins and cinnamon give it extra flavour. The consistency is very alike, especially when the pudding has cooled down. And the best part; anyone can do it; it’s the simplest ever.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti