"Ilmeisesti kiisseli on vuosisadan alussa ollut hyvin suosittu jälkiruoka.
Kiisselit ovat
loistavan vaivaton ja makoisa lisä vaikkapa iltapalalle. Valmistus on helppoa
ja nopeaa, eikä hinta päätä huimaa – etenkään jos olet onnekas ja valmistat
kiisselin itse kerätyistä marjoista tai hedelmistä. 80–90-lukujen lapsuuteeni
kuuluivat tuhdit iltapalat, jotka muodostuivat usein puurosta ja kiisselistä.
Iltapalapuurot olivat meillä vaaleita: ohra-, riisi- ja mannapuuroa. Välillä
puuroa valmistettiin liedellä, usein vaivattomasti uunissa. Kiisselit olivat
useimmiten itse kerätyistä mustikoista valmistettuja. Samoin raparperi- ja
vadelmakiisseli olivat meillä tuttuja iltapalapöydän vieraita. Mutta kiisseliähän
voi tehdä mistä vain, vaikkapa pelkästä mehusta. Kuivatut hedelmät ovat myös
hyvä kiisselin aines.
Kiisseli:
1 l vettä
n. 200–300 g
marjoja tai hedelmiä
4–6 rkl sokeria
4–5 rkl
perunajauhoja
Mittaa vesi ja
marjat kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Jos valmistat kiisselin marjoista,
riittää parin minuutin keittäminen. Kuivahedelmiä käytettäessä liota hedelmiä
kylmässä vedessä ennen niiden pehmeämmäksi keittämistä. Lisää sitten joukkoon
sokeri. Sekoita perunajauhot pieneen tilkkaan kylmää vettä ja sekoita
kiisseliin ohuena nauhana kaataen. Anna kiisselin vielä kevyesti kiehahtaa ja
poista sitten keitinlevyltä. Tarjoa kiisseliä jälkiruokana tai tukevampana
ateriana esimerkiksi puuron tai voileipien kera.
Kiisseli on
tarkoitus valmistaa ilman turhia keittelemisiä. Näin marjojen ja hedelmien
vitamiinit säilyvät parhaiten. Kun siis herkut ovat sopivan pehmoisia, on
kiisseli viittä vaille valmis. Kuivahedelmät pehmenevät hieman pelkässä
liotuksessakin, joten se on hyvä tapa säästää vitamiineja.
Suomalaisen
kiisselin historiasta ei paljoa tietoa heru. Ilmeisesti kiisseli on vuosisadan
alussa ollut hyvin suosittu jälkiruoka. Ainekset siihen on perinteisesti
kerätty puutarhan pensaista tai metsien mättäistä, mutta varakkaammat
saattoivat herkutella myös esimerkiksi luumukiisselillä. Pulavuodet verottivat
myös kiisselin syöntiä, kun sokeri oli kortilla. Esimerkiksi porkkana- ja ruusunmajakiisseli tulivat
suomalaisille tutuiksi. 60-luvulle tultaessa kiisselin suosio vähitellen
väheni, koska markkinoille tuli uusia herkkuja. Kiisseli on kuitenkin maukas ja
sangen terveellinen herkku. Suomessa tunnetaankin monen monituista
kiisselireseptiä, johtuen juuri sen helposta valmistuksesta.
*
* *
Different types of kissel are splendid in their
effortlessness and delicious flavours. You can enjoy kissel as a dessert but
also as evening snack. Cooking kissel is quick and easy, and the price is very
cheap – especially if you are lucky enough to be using your own hand picked
berries or fruits. In the 80’s and 90’s when I was a child we used to have
sturdy kissel and porridge very often as an evening snack. The porridge we used
to have in the evening was always light in colour: barley, rice and semolina
porridge. Sometimes the porridge was made on the stove but pretty often in the
oven. The kissel was often made from self picked blueberries. Rhubarb and
raspberry kissel were also visiting the supper table often. But you can make
kissel out of pretty much anything, even plain juice. Dried fruits are also a
very good ingredient in kissel.
Kissel:
1 l (2 pt) water
about 200–300 g (7–10 oz) berries or fruits
4–6 tbsp. sugar
4–5 tbsp. potato flour
Measure the water and berries into a kettle and
bring to a boil. If you are preparing the kissel from berries, a couple minutes
of cooking is enough. When using dried fruits it’s good to soak them in the
cold water before cooking them softer. Once the ingredients are soft, add
sugar. Mix the potato flour in a small amount of water and pour slowly into the
kissel while mixing. Bring the kissel to a boil once more before removing it
from heat. Serve as a dessert or as an evening snack with porridge or
sandwiches, for instance.
Kissel is supposed to be made without cooking
it too much. This way the vitamins are preserved best way possible. So when the
treats are getting soft, the kissel is almost done. Dried fruits will get
softer when soaking, too, so it’s a good way to preserve the vitamins.
There’s not much information to be found on the
history of Finnish kissel. Apparently kissel has been a very popular dessert in
the early 1900’s. Traditionally the ingredients have been picked in the garden
or forest, but wealthier people might also treat themselves with prune kissel.
During the severe depression after the world wars kissel wasn’t made that often
anymore: sugar was heavily regulated. People started making carrot and rose bud
kissel, as well. The popularity of kissel went down during the 60’s, as other
types of treats became available. Still, kissel is very tasty and quite a healthy
treat. Thanks to the simplicity of the dish there are tons of kissel recipes in
Finland.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti