Kun tekee mieli
pikkumakeaa, on ihanaa että kaapista löytyvillä perustarvikkeilla saa
herkullisia makuelämyksiä aikaan. Kaurakeksit ovat vaivattomia ja nopeita
valmistaa. Parhaimmillaan ne ovat kylmän maitolasillisen kera nautittuina.
Kaurakeksit (n. 15 kpl):
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 1/2 dl kaurahiutaleita
1 dl rusinoita tai kuivattuja karpaloita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota
huoneenlämmin voi ja sokeri keskenään. Lisää kananmuna. Sekoita keskenään loput
ainekset ja lisää taikinaan. Nostele taikinasta nokareita leivinpaperilla
peitetylle uunipellille ja painele ne hieman litteämmiksi. Jätä nokareiden
väliin tilaa leviämisen varalta. Paista 200-asteisen uunin ylätasolla noin
kymmenen minuuttia. Tarjoile kylmän maidon kera.
Kaurakeksit ovat
tunnettuja ympäri länsimaita, eikä niiden alkuperästä voi sanoa paljoakaan.
Joidenkin lähteiden mukaan ensimmäiset kaurakeksit on valmistettu 1800-luvun
loppupuolella. Kuulostaa hieman arveluttavalta ottaen huomioon, kuinka
mahdottoman yksinkertainen ja maukas leivonnainen on. Ei kuitenkaan ole ihme
että leivonnainen on tullut suosituksi monissa eri kulttuureissa. Sen
perusresepti on muokattavissa mitä erilaisimpiin muotoihin lisäämällä aineksiin
esimerkiksi kuivattuja hedelmiä ja marjoja, suklaata tai pähkinöitä. Oma
suosikkini on kuivatuilla karpaloilla maustettu versio.
* *
*
Isn’t it nice that when you feel like having
something small and sweet, you can put it together from the basic ingredients
of your cupboards? Oatmeal cookies are super quick and effortless to make. I
believe they are at their best when served with some cold milk.
Oatmeal
Cookies (about 15 pieces):
100 g
butter
1 dl (1/2 cup) sugar
1 egg
2 1/2 dl (1
cup) oat flakes
1 dl (1/2 cup) raisins or dried cranberries
2 dl (1 cup) plain
flour
1 tsp.
baking powder
Beat together the room temperature butter and
sugar until foamy consistency. Add the egg. Mix together rest of the
ingredients and add to the dough. Place small lumps of the cookie dough onto an
oven tray covered with baking paper. Leave some space between the cookies and
pat them down a bit. Bake in 200 C / 390 F for about ten minutes. Serve with
cold milk.
Oatmeal cookies are known around the western
world, so it’s difficult to say anything solid about their origins. Some
sources inform that the first oatmeal cookies were made in the late 1800’s, but
I feel it’s a bit hard to believe when you think of how simple and tasty this
pastry is. It’s no miracle it has become so popular in so many different
cultures. The basic recipe can be tuned into numerous variations just by adding
some extra ingredients, such as dried fruits and berries, chocolate or nuts. My
personal favourite is the version with dried cranberries.