"Savoiardikekseillä vuorattu Charlotte Russe sekä sen kääretortuilla päällystetty sukulainen Charlotte Royale ovat sitruslotan kanssa hyvin samantyylisiä niin koostumukseltaan kuin valmistustavaltaankin.
Pääsiäisen
kunniaksi ei aina välttämättä tarvitse valmistaa pashaa, kuten tein vuosi
sitten. Tänä vuonna päädyin raikkaaseen sitruslottaan, joka on kevyempi
vaihtoehto mutta maitorahkan ansiosta hyvin pääsiäiseen sopiva herkku. Ainekset
ovat yksinkertaiset ja itse työvaihe nopea. Sitruslotta kuitenkin kaipaa useita
tunteja hyytymisaikaa, joten se kannattaa laittaa jääkaappiin tekeytymään jo päivää ennen
tarjoilua.
Sitruslotta:
4 appelsiinia
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
5 dl maitorahkaa
4 rkl sokeria
4 liivatelehteä
1 dl appelsiinimehua
Pese kaksi
appelsiinia huolellisesti ja raasta niiden kuorta lautaselle. Kuori kaikki
appelsiinit. Leikkaa kaksi ohuiksi viipaleiksi ja kaksi paloiksi. Vuoraa n. 1
1/2 litran vetoinen astia tuorekelmulla ja asettele sitten appelsiinisiivut
kauttaaltaan sen laidoille ja pohjalle. Vaahdota vaniljakastike ja sekoita se
maitorahkan kanssa. Lisää joukkoon raastetut appelsiininkuoret ja sokeri. Liota
liivatelehtiä kylmässä vedessä ja kiehauta appelsiinimehu. Liuota liivatelehdet
mehuun ja anna seoksen hieman jäähtyä. Sekoita lopuksi liivateneste
huolellisesti maitorahkaseokseen. Lisää kuutioidut appelsiinit ja kaada seos
vuokaan. Anna sitruslotan hyytyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään.
Kumoa lotta varovasti tarjoiluvadille.
Voit käyttää
sitruslottaan myös mitä tahansa muita sitrushedelmiä. Appelsiinit vetoavat
minuun parhaiten, mutta lotta valmistetaan usein myös greipeistä tai eri
sitrushedelmiä yhdistelemällä. Tujaus sitruunamehua sopii myös hienosti lotan
mausteeksi.
En ensialkuun
osannut sanoa mitään sitruslotan alkuperästä, enkä tuntunut löytävän
muualtakaan tietoa siihen liittyen. Vasta etsiessäni tietoa englanniksi
yhdistin Lotan Charlottaan, josta lyhennys luultavasti tulee.
Savoiardikekseillä vuorattu Charlotte Russe sekä sen kääretortuilla
päällystetty sukulainen Charlotte Royale ovat sitruslotan kanssa hyvin
samantyylisiä niin koostumukseltaan kuin valmistustavaltaankin. Kenties
1700-luvulta peräisin oleva leivonnainen on siis aikojen saatossa muuntunut
myös sitruslotan muotoon.
* *
*
It’s not always necessary to prepare pasha in
honour of Easter. This year I decided to make a quark treat that is lighter
than pasha but fits to the time of year just as well. We call it Sitruslotta, but I couldn’t find any proper
name for it in English. Lotta is actually a name for a girl, but I suppose it is a shortening from Charlotte. I suppose Charlotte Russe that was
created somewhere in the 1700’s has, along the way, also turned into this
lovely citrus version we Finns know very well. So in this case, let’s call
today’s recipe Citrus Charlotte, as it is quite close to other Charlotte
recipes. The delicacy is easy and quick to make but it requires several hours
to set in the fridge. I advice to prepare it a day in advance so it will have
enough time to coagulate.
Citrus Charlotte:
4 oranges
2 dl (1 cup) vanilla sauce (preferably one that
can be whipped)
5 dl (2 cups) quark
4 tbsp. sugar
4 gelatine sheets
1 dl (1/2 cup) orange juice
First, carefully wash two oranges and grate
their skin to a separate plate. Peel all the oranges. Cut two of them into thin
slices and chop the other two into fairly large pieces. Line about 1 1/2 litre (3
pt) size bowl with saran wrap and place the orange slices all over the edges.
Whip the vanilla sauce and combine with quark. Add grated orange skin and
sugar. Soak the gelatine sheets in cold water while bringing the orange juice
to a boil. Mix the sheets with the juice and let cool down. Finally, mix the
liquid with the quark and add the orange pieces. Pour the mixture to the bowl,
even out the surface. Let the Citrus Charlotte rest in the fridge until the
next day. Carefully turn over the coagulated treat onto a serving tray.
In this recipe you can use any other citrus
fruits too, if you like. Somehow oranges appeal to me the most, but people also
use grapefruits or mixtures of different citrus fruits in this delicacy. And a
hint of lemon juice wouldn’t hurt either, right?