"Entisaikaan talonpoikien päivittäisessä käytössä ollut olut on vastannut alkoholipitoisuudeltaan juuri kotikaljaa.
Joulu on jo aivan
ovella, ja meidänkin taloudessamme on viime päivinä tehty kaikennäköistä pientä
jouluvalmistelua. Ylipäätään emme ole tavanneet stressata jouluvalmisteluista
nytkään kun olemme jo silloin tällöin viettäneet kahdenkeskisiä kotijouluja.
Tälläkin kertaa keskityin joulua edeltäneen viikon pelkästään töihin.
Lauantaiaamuna kirjoitin tarkan ostoslistan ja suuntasin ruokakauppaan heti sen
avaamisen jälkeen. Kuljin kaupan läpi ostoslistan mukaisessa järjestyksessä ja
pääsin kassallekin jonottamatta. Helpoimmat jouluostokset ikinä! Koti on
vähitellen saanut pientä joulukrumeluuria niskaansa ja siivouskin on jätetty
parille päivälle niin, ettei siitä synny paineita. Pieniä paketteja lukuun
ottamatta jouluna ei myöskään keskitytä lahjojen jakeluun vaan rauhalliseen
oleskeluun ja hyvästä ruoasta nauttimiseen.
Pullotin tänään yön
yli käyneen kotikaljan. Se on hyvin perinteinen joulujuoma ja varsin vaivaton
valmistettava. Itse pidän suhteellisen makeasta kotikaljasta, joten käytän
hieman enemmän sokeria kuin useissa resepteissä kehotetaan. Kotikaljan
valmistuksessa pätee sama sääntö kuin simankin teossa: hiivaa tulee käyttää
hyvin vähäinen määrä, jottei kaljaan tule epämukava hiivan maku ja pullon
pohjalle muodostu paksua sakkakerrosta. Tähän määrään riittää hieman hernettä
suurempi palanen. Kaljapullon pohjalle muodostuu väkisinkin hieman sakkaa,
joten jätä pullon pohjalle aina hieman olutta ja vältä pullojen liiallista
pyörittelyä, jottei sakka sekoittuisi juomaan. Käytettävien pullojen tulee olla
tiiviisti suljettavissa ja ne kannattaa jättää hieman vajaiksi, sillä
käymisprosessi jatkuu vielä pullottamisen jälkeen.
Kotikalja:
3 dl ruismallasta
2 dl sokeria
5 l vettä
1/4 tl hiivaa
Mittaa maltaat ja
sokeri suuren astian pohjalle ja kaada päälle kiehautettu vesi. Anna kaljan
jäähtyä kädenlämpöiseksi. Sekoita pieneen määrään kaljaa hiivannokare ja lisää
sitten seos kaljan joukkoon. Peitä astia kevyesti esim. raollaan olevalla
kannella ja anna käydä seuraavaan päivään. Siivilöi kalja harsokankaan läpi ja
pullota. Säilytä pulloja viileässä vielä 1–2 päivää ennen nauttimista.
Pidän siitä, että
kotikaljan valmistuksessa mitään ei mene hukkaan. Siivilöidyn mäskin voi
hyödyntää maukkaan leivän leivonnassa, ja jos et aio leipoa samana päivänä, sen
voi kätevästi pakastaa myöhempää käyttöä varten. Ruismallas onkin
ravintoarvoltaan erinomaista: esimerkiksi ravintokuitua siinä on huimat 16,8
prosenttia! Mallas antaa lisäksi leipään miellyttävän maun.
Vaikka nimitystä
kalja käytetään suomalaisessa arkipuheessa synonyyminä kaikenlaiselle oluelle,
on käsite kuitenkin erotettu alkoholipitoisesta oluesta. Kaljalla tarkoitetaan
makeahkoa pöytäolutta, jossa on alkoholia hyvin vähäinen määrä. Entisaikaan
talonpoikien päivittäisessä käytössä ollut olut on vastannut
alkoholipitoisuudeltaan juuri kotikaljaa. Kalja ja olut ovat ikivanhoja juomia,
ja suomalaisessa mytologiassa maanviljelyn jumala Pekko on ollut myös oluen
jumala. Olutta on käytetty sekä uhrina että laitettu vainajien mukana hautaan.
Olutta sekä kaljaa on aikojen saatossa myös maustettu monenmoisilla aineksilla;
edelleen on suhteellisen yleistä käyttää mausteena katajanmarjoja ja -oksia
sekä humalaa, mutta myös pihlajanmarjoja, suomyrttiä sekä suopursua on muinoin
käytetty arvostetun juoman mausteena. (Lähde: Olvi-säätiö)
*
* *
It’s nearly Christmas, and we have been making
small preparations, as well. Well, we’re not the stressing type (especially my
husband who says he’s not a Christmas person at all, a statement I'm appalled
by), even now when we have been spending a few Christmases at home. This year I
didn’t really think of Christmas before getting off from work on Friday. On
Saturday morning I wrote down an elaborate shopping list and headed to the
grocery store right away after it was opened. I went through the store in the
same order that my shopping list was written, and even got to the cashier without any queuing.
Easiest Christmas shopping ever! The apartment has gotten some Christmas frill,
yesterday I brought in the tree, and there’s no stress over cleaning, either.
Apart from the small gifts our Christmas is not about stuff, but relaxing and
enjoying delicious food.
Today I bottled the homemade beer that had been
fermenting over the night. Homemade beer is very traditional Christmas drink,
and very simple to make. It is
very low in alcohol and therefore also suits children as well, like mead does.
I prefer somewhat sweet homemade beer, so I use a bit more sugar in it than
many other recipes advice. Homemade beer has the same rules as mead does: only
use a very small amount of yeast. If you use too much, there’s going to be an
unpleasant yeasty taste in the beer and it’ll leave a thick layer of dregs on
the bottom of the bottle. With this amount of beer you really only need a piece
that is just a little bigger than a pea. You can’t avoid having some dregs left
on the bottom, so always leave some beer into the bottle. Also avoid
unnecessary handling of the bottles, so that the dregs won’t get mixed into the
beer. Only use bottles that have tight caps, and preferably don’t fill them up
completely, as the fermentation will continue after bottling.
Homemade beer:
3 dl (1 1/4 cups) rye malt
2 dl (a bit less than 1 cup) sugar
5 l (1 1/3 gal) water
1/4 tsp. fresh baking yeast
Measure both the malt and sugar on the bottom
of a large container. Pour in water that has been brought to a boil. Let the
beer cool down until it’s body temperature (37 C / 98,6 F). Take apart a small
amount of the beer, mix in carefully the fresh baking yeast and add into the beer.
Cover the container lightly, for example with a lid that is left ajar. Let the
beer ferment until the next day. Sieve the beer through a cloth (such as cheese
cloth) and bottle it. Store the bottles in a cool place for 1–2 days before
enjoying the beer.
I like the fact that you can utilize all the ingredients
when making homemade beer. After you have sieved the beer, you can use the mash
in delicious bread. If you’re not planning to bake bread on the same day, simply freeze
the mash for later use. Rye malt is excellent in nutritional value: it contains
a whopping 16,8 percent dietary fibre! The malt also gives bread a lovely
flavour.
In Finnish homemade beer is called kalja or kotikalja (literally home beer). Kalja is also used in common language
when referring to any type of beer. However, the word olut, beer, is a completely different
thing, as it contains alcohol. Homemade beer, kalja, is very low in alcohol and much
sweeter, and it has traditionally been used with food somewhat every day. Both olut and kalja are ancient drinks, and in Finnish
mythology Pekko has been both god of crops and beer. Beer has been used as a
sacrifice and it has been placed in tombs with the deceased, as well. Both olut
and kalja have also been seasoned with various ingredients: even today it is
fairly common to use juniper berries and twigs or hop as a seasoning.
Rowanberries, sweet gale and northern Labrador tea have also been used when seasoning beer. (Source: Olvi Foundation)