"En väitä, että pula-aikoina arvot olisivat sinällään olleet pehmeämpiä, mutta ne olivat mielestäni kyllä terveempiä.
Graavilohi on maukasta, mutta jonkun aikaa sitä syötyään alkaa pohtimaan, kuinka kauan se tulee säilymään tuoreena, etenkin, jos syöjiä ei ole taloudessa kovin montaa. Hyvä tapa muokata graavilohta sekä toisaalta myös lisätä sen kulutusta on tehdä siitä lohirulla. Halusin vain kokeilla tätä ajatusta huvin vuoksi, mutta lopputulos oli niin herkullinen että se katosi lautasiltamme nopeasti. Joskus haluaisin myös valmistaa graavisiikaa ja uskon että siitäkin tulisi loistava kalarulla jokseenkin samankaltaisilla täytteillä. Käytin täytteessä ruohosipulituorejuustoa, mutta moni muukin maku varmasti sopii rullaan.
Graavilohirulla:
400 g graavilohta
sitruunamehua
200 g tuorejuustoa
75 g smetanaa tai
kermaviiliä
1/2 punainen
paprika
1/2 punasipuli
tilliä
valkopippuria
sitruunapippuria
Asettele
tuorekelmun päälle tasaiseksi levyksi graavilohta. Pirskottele levyn päälle
sitruunamehua. Pehmitä tuorejuusto smetanalla tai kermaviilillä ja levitä
tasaisesti levyn päälle. Leikkaa paprika sekä sipuli pieniksi paloiksi ja
ripottele levylle. Ripottele päälle vielä mausteet ja kääri levy tuorekelmun
avulla rullaksi. Voit pitää rullaa pakkasessa hetken helpottaaksesi sen
leikkaamista. Leikkaa rulla siivuiksi ja tarjoile esimerkiksi valkoviinin kera.
Lohirullan voi
yhtälailla tehdä esimerkiksi kylmäsavustetusta lohesta, mutta graavilohi sopii
siihen erinomaisesti. Täytteilläkään ei ole suuremmin väliä, monet erilaiset
maut sopivat lohen kanssa. Punainen paprika sekä punasipuli ovat kuitenkin
jokseenkin klassisia makuja lohen rinnalla, ja tilli on ehdottomasti lunastanut
vakiopaikkansa graavilohen rinnalla ainakin meidän keittiössämme. Mitä ohuemmin
saat ainekset kerrostettua, sen parempi, sillä rullasta tulee helposti suuri ja
vaikea hallita. Alun perin aikomuksenani oli tehdä sushirullien kokoisia palasia,
mutta lopputulos muistuttaa enemmänkin kalaisaa kääretorttua. Koko ei onneksi
vaikuta makuun, mutta helpot suupalat olisivat toki olleet mukavammat.
MARGINAALISSA:
Tunnustaudun
jonkintasoiseksi retro-intoilijaksi. Kierrän kirpputoreja etsien kodin esineitä
etenkin 40–60-luvuilta. Veljeni intoilee enemmän 70-luvusta. Tunnen myös monia
muita, jotka arvostavat vuosikymmenten takaista muotoilua. Joillekin retro on
puhtaasti vain muoti-ilmiö, jotain joka tuntuu mukavalta silmään. Uskon
kuitenkin, että usealle se on enemmän, vaikkeivät he itse asiaa ajattelisikaan.
Retrokuosit, vanha arkkitehtuuri ja esimerkiksi kalustemuotoilu viestivät
ainakin minulle jonkintasoista muodon pehmeyttä ja herkkyyttä, materiaalin
laatua, luonnollisuutta sekä kestävyyttä. Nykyaikaisempi muotokieli on
puolestaan kylmä: sen takaa paistaa usein tehokkuuden ja taloudellisten
hyötyjen tavoittelu sekä tietynlainen imagon ylläpitäminen. Materiaalit ovat
usein huonoja voittomarginaalin tavoittelun vuoksi. Sanottakoon kuitenkin, että
pienissä kuvioissa tämä trendi on hieman väistynyt, ja pehmeämmät arvot ovat
jossain määrin saaneet jälleen enemmän jalansijaa. En väitä, että pula-aikoina
arvot olisivat sinällään olleet pehmeämpiä (tuskinpa kukaan sota-aikoina
syntynyt on kasvanut pumpulissa), mutta ne olivat mielestäni kyllä terveempiä.
Siinä, missä ennen vanhaan fyysisiä puitteitamme kehitettiin pienen suomalaisen
yhteiskunnan tolpilleen saamiseksi, nykyisin vaikutus näkyy enemmänkin vain
harvojen ja valittujen, usein kansainvälisten jättiyritysten alla toimivien
johtajien palkkapusseissa. Ruuassa ja monessa muussa hyödykkeessä painotetaan
edullista hintaa, jonka kyllä ymmärrän itsekin hyvin. Ihmisellä ei koskaan tunnu olevan
riittävästi rahaa. Hinnat olivat korkealla myös puoli vuosisataa sitten, mutta
silloin ihmiset ostivat enimmäkseen vain sen, mitä henkensä pitimiksi
tarvitsivat. Nykyaikainen ihminen on ennen muuta kuluttaja. Markkinoinnilla
luodaan keinotekoisia mielikuvia tarpeista. Ei olekaan ihme, että nykyaikainen
ihminen kokee tarvitsevansa hyvään elämään paljon enemmän kulutustuotteita.
Ehkä tämä osittain johtaa siihen, että hinnalla on hyvinvointivaltiossamme niin
suuri merkitys – suurempi kuin eettisillä tai kestävillä ratkaisuilla.
* *
*
Salt-cured raw salmon is great, but after a
while you may have eaten it quite a bit and start wondering how long it’s going
to be fresh. A good way to modify and consume more of it is turning it into a
delicious fish roll. I just wanted to try this idea for fun, but it turned out
to be very nice and the snack disappeared from our plates quickly. I’d like to
try out salt-cured white fish some day, and I think it would be quite
interesting to make a fish roll out of that, too. I don’t have much experience from white fish so I can’t tell
which kind of topping would work well with its flavour. In this recipe I used
cream cheese with chive flavour, but I bet many other flavours work perfectly
as well.
Salt-cured Raw Salmon Roll:
400 g (14 oz) salt-cured raw salmon
lemon juice
200 g (7 oz) cream cheese
75 g (2 2/3 oz) smetana or sour cream
1/2 red paprika
1/2 red onion
dill
white pepper
lemon pepper
lemon pepper
Salmon roll can just as well be made of cold
smoked salmon, but I found salt-cured raw salmon to be a very good choice, too.
The toppings can also be something else, if you like; various flavours work
beautifully with salmon. Red paprika and onion are somewhat classic flavours to
go with salmon, though, and at least in our kitchen dill has an unshakeable
role with salt-cured raw salmon. The thinner you can layer the ingredients on
the plate, the better, because the more you have toppings, the bigger the roll
turns out to be. Originally I planned to prepare small, sushi-kind of rolls,
but this turned out to be more like a jelly roll with fish. Luckily the taste
is just as good no matter what the size is. Smaller pieces would be nicer to
eat with just one bite, though.
OVER THE EDGE:
I admit, I’m a bit of a retro enthusiastic. I
walk around flea markets to find items especially from the 40’s, 50’s and 60’s.
My brother is more into the 70’s. I also know many others, who appreciate old,
classic design. For some retro is purely a question of fashion and it’s
considered trendy at the moment, but I believe that for many people it’s more
than just that, even though they themselves might not see it the same way. For
me, retro patterns, old architecture and furniture design, for instance,
communicate a language of softness and sensitivity in forms, quality and
naturalness of materials and also durability. The modern shapes are colder
to me; they seem to communicate a language of efficiency and economic benefits,
but also maintaining some sort of image of internationality and prosperity.
Quite often the weaker, less durable materials are chosen for profit margins.
Well, I admit that at least in a smaller scale this trend has ceded a bit, and softer values have gained more foothold in some areas. I’m not saying that the
values were much softer during the wars (I don’t believe anyone who grew up at
that time period got it too easy), but I do believe they were much healthier.
Previously our physical surroundings were developed to get a small, Finnish
society to stand on its own feet, but nowadays the influence can more likely be
seen in the pay cheques of some few big shots usually working in a faceless
multinational corporation. Price gets a lot of recognition in all products,
which feels quite natural to me, too; people never seem to have enough money.
Prices were considered high also decades ago, but the difference is that back
then people bought what they needed to get through the hard times, where as
nowadays we are mostly consumers who are fed with artificial “needs” that
markets create us. It’s no wonder why us modern human beings feel we need much
more to have a “good life”. Maybe this partially is why price is so important
even in our welfare state; often bigger that ethic or durable issues.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti