Maltaalla ryyditetty joululimppu – Malted Christmas Bread

"Limppu on sekaleipä, joka on edelleen pehmoinen mutta sisältää vehnän lisäksi runsaasti myös ruista. 

Joulu on mausteiden aikaa. Itse asiassa poikkeavan paljon enemmän kuin muu aika vuodesta, jos ajatellaan oikein perinteisiä suomalaisia ruokia. Jouluna herkutellaan kuivatuilla hedelmillä, nautitaan suolaisesta sillisalaatista ja ylevöitetään piparitaikina jos minkälaisilla mausteilla. Klassisimpia joulunajan makuja taitavat olla kaneli, inkivääri, siirappi, pomeranssi, fenkoli ja anis. Suolainen ja makea muodostavat herkullisia makuharmonioita, kun harmaasuolattu kinkku hunnutetaan makeaan taittuvalla sinapilla tai saaristolaisleipä päällystetään taivaallisella graavilohella. Itse en erityisemmin perusta makeista leivistä, mutta joululimppu kuuluu tähän vuodenaikaan. Alunperin suunnittelin leipovani limpun tällä kertaa kotikaljasta yli jäänyttä mallasmäskiä hyödyntäen, mutta sen määrä oli pariin limppuun liian suuri. Niinpä päätin antaa jouluiseen leipään lisäpotkua mallasjauhoilla!

Mallasjoululimppu (2 kpl):

5 dl piimää

50 g tuorehiivaa

1 dl siirappia

1/2 rkl suolaa

1/2 rkl fenkolinsiemeniä

1/2 rkl aniksia

1/2 rkl pomeranssinkuorta

1 dl mallasjauhoa

4 dl ruisjauhoja

8 dl vehnäjauhoja

Voiteluun:

1/2 dl vettä

1/2 dl siirappia

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja lisää siihen hiiva, siirappi ja mausteet. Sekoita taikinaan mallasjauhot sekä ruisjauho. Alusta taikina kimmoisaksi vehnäjauhoja vähitellen joukkoon vaivaamalla. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi liinalla peitettynä n. 45 minuuttia. Vaivaa taikinaa hetki työtasolla ja leikkaa se kahteen osaan. Pyöräytä taikinanpalat pyöreiksi limpuiksi, laita leivinpaperilla suojatulle uunipellille, peittele liinalla ja anna kohota jälleen 30 minuuttia. Pistele limput haarukalla ja voitele pinta lämpimän veden ja siirapin seoksella. Paista joululimppuja 200-asteisessa uunissa noin 35–40 minuuttia. Voitele limppujen pinta vielä kahdesti paiston aikana.

Ruisjauhojen ansiosta taikina pysyy melko kosteana ja tarttuu helposti käsiin vielä siinäkin vaiheessa, kun siinä on sopiva määrä jauhoja. Taikinan kiinteys kertoo, missä vaiheessa siinä alkaa olla riittävästi jauhoja. Voit pyöräyttää taikinaan lopuksi hieman kuivikejauhoja ja käyttää myös työtasolla apuna jauhoja. Perinteinen joululimppu on makea ja se maustetaan joululle ominaisin maustein. Limppu on sekaleipä, joka on edelleen pehmoinen mutta sisältää vehnän lisäksi runsaasti myös ruista. Niinpä se onkin varsin kuitupitoista! Mallasjauhot sopivat jouluisen mausteiseen leipään kuin nenä päähän, sillä ne tuovat leipään hivenen lisämakeutta, syvyyttä sekä aromia. Tämä leipä ei muuta kaipaa kuin sipaisun voita ja aimo annoksen graavilohta päälle!

*  *  *

Christmas is time for spices. In fact quite much more than any other time of the year, if we think about traditional Finnish cuisine. During Christmas it has been common to feast with dried fruits, enjoy salty herring salad and ennoble gingerbread pastry with all sorts of spices. I think the most classic spices of Christmas are cinnamon, ginger, syrup, sour orange, fennel and anise. Salty and sweet form beautiful harmonies when they are combined in, say, salty ham and its sweet mustard coating, or sweet archipelago bread and it's heavenly salt-cured raw salmon topping. I normally enjoy more salty bread, but a traditional Christmas bread is a must in the dinner table. At first I planned to make the bread using rye malt mash that was left over when making homemade beer. Unfortunately I had too much of it for a couple of Christmas breads, so I had to store it for later use. But that's the reason why I wanted to use grinded malted rye in the dough!

Malted Christmas Bread (2 loafs):

5 dl (2 cups) sour milk

50 g (1 3/4 oz) fresh baking yeast

1 dl (1/2 cup) syrup

1/2 tbsp. salt

1/2 tbsp. fennel

1/2 tbsp. anise

1/2 tbsp. sour orange

1 dl (1/2 cup) grinded malted rye

4 dl (1 1/2 cups) rye flour

8 dl (3 1/2 cups) plain flour

On top:

1/2 dl (1/4 cup) water

1/2 dl (1/4 cup) syrup

Heat the sour milk into body temperature and add in the yeast, syrup and spices. Add malted rye and rye flour to the dough. Knead in the plain flour until the dough gets firm and breaks away from the bowl. Cover the dough with a kitchen towel and let it rise for about 45 minutes until doubled. Flip the dough onto a working top and knead out all the air. Then cut the dough into two pieces and roll them into round loafs. Place them onto a baking tray covered with baking paper, cover with a kitchen towel and let rise for 30 more minutes. Heat up some water and mix together with syrup. Prick the loafs with a fork and smear the water syrup mixture over them. Bake in 200 C / 400 F for about 35–40 minutes. Smear water syrup mixture over the loafs two times more while baking them. Serve Christmas bread with butter and, for instance, traditional Christmas ham or salt-cured raw salmon.

The rye flour cause the dough to be quite moist and sticky, even at the point when it has enough flour. The firmness of the dough should tell you when you have used enough flour. You can add an extra pinch of plain flour to the dough and just quickly turn it around to give it a good dry surface. Also it may help if you use some flour on the working top while kneading the dough. The traditional Christmas bread is sweet and it’s seasoned with the Christmassy spices. It’s a mixed bread, soft but still contains a lot of rye. Therefore it also contains a lot of dietary fibre! The malted rye fits to this bread perfectly: it brings the bread a bit more sweetness, depth and aroma. Just through on the ham and you’re good to go!

Lapin kampanisut – Lappish Soda Bread Cookies

"Ämmi oli leiponut nisuja ja antoi minulle näiden herkullisten leivonnaisten reseptin.

Muutama vuosi sitten kokeilin leipoa pikkuleipiä, jotka epäonnistuivat kammottavalla tavalla. Ne olivat oikea malliesimerkki minua toisinaan vaivaavasta epäjohdonmukaisuudesta ja suunnittelemattomuudesta. Unohdin puolet ohjeista, sovelsin reseptiä liikaa enkä varannut leivontaan tarvittavaa määrää aineksia. Lopputulos oli sen mukainen, kuten tuolloisesta kirjoituksestani voi päätellä. Kävi kuitenkin niin, että vuosia myöhemmin tajusin, ettei reseptini ollutkaan mikä tahansa pikkuleipäresepti, vaan ohje kampanisuihin. Niinpä päätin kokeilla niiden leipomista uudestaan paremmin valmistautuneena.

Tutustuin kampanisuihin ensimmäisen kerran vuonna 2012, jolloin vietin viikon Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Paikallinen Ämmi oli leiponut nisuja ja antoi minulle näiden herkullisten leivonnaisten reseptin. Hän nimitti nisuja pikapullaksi, joten en moneen vuoteen tiennyt maistaneeni perinteisiä lappalaisia kahvipöydän leivonnaisia. Tajusin mitä ne olivat vasta lukiessani Enni Mustosen Pohjatuulen tarinoita -kirjasarjaa ja ihmetellessäni, mitä kirjassa mainitut kampanisut ovat. Kampanisut ovat aineksiltaan ja maultaan hyvin yksinkertaisia mutta erittäin koukuttavia.

Kampanisut (n. 25 kpl):

250 g voita

2 dl sokeria

1 kananmuna

1 tl ruokasoodaa

2 1/2 dl piimää

8 1/2 dl vehnäjauhoja

Anna ainesten lämmetä huoneenlämpöisiksi hyvissä ajoin ennen leipomista. Nypi voi ja sokeri sekaisin ja lisää seokseen kananmuna. Sekoita ruokasooda piimään ja lisää taikinaan. Sekoita joukkoon lopuksi nopeasti vehnäjauhot vaivaamatta taikinaa. Halutessasi voit antaa taikinan tekeytyä jääkaapissa tunnin tai yönkin yli. Kumoa sitten taikina jauhotetulle leivontatasolle ja kaulitse noin 1 cm paksuiseksi levyksi. Leikkaa levy noin 5 cm korkeiksi suikaleiksi ja ne noin 8 cm pitkiksi palasiksi. Leikkaa veitsellä leivoksiin neljä sakaraa. Siirrä nisut leivinpaperilla suojatulle uunipellille ja taivuta kaarelle siten että kammat hieman erkanevat toisistaan. Paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes kampanisut ovat saaneet hieman väriä.

Kampanisuissa käytetään kohottavana ainesosana ruokasoodaa, joka tarvitsee happaman taikinan. Tässä taikinassa hapattimena käytetään piimää, mutta se voi kampanisuissa olla yhtälailla viiliä tai kermaviiliä. Reagoidessaan happaman nesteen ja uunin lämmön kanssa ruokasooda tuottaa hiilidioksidia, joka kohottaa taikinan välittömästi. Näin se on nopeampi taikinankohottaja kuin hiiva, joka tarvitsee erikseen kohotusaikaa ennen taikinan paistamista. Ämmin pikapulla-nimitys olikin varsin osuva. Jos taikinassa ei ole mitään hapanta, kuten hapanmaitotuotetta, siirappia, kahvia tai mehua, käytetään leivinjauhetta, joka on ruokasoodan ja synteettisen hapon sekoitetta ja toimii siten ruokasoodan tavoin hiilidioksidia tuottavana kohotusaineena. Ilman hapanta taikinaa ruokasoodan maku tulee leivonnaiseen pistävästi läpi ja leivonnainen saattaa myös hieman värjäytyä. Tämän vuoksi kannattaa olla tarkkana, kumpaa kohotusainetta käyttää.

*  *  *

A few years ago I tried to bake soda bread cookies that went horribly wrong. They were a good example of the inconsistency and poor preparation that I sometimes have a habit to do.  I forgot half of the instructions, adapted the recipe too much and forgot to reserve enough ingredients. The end result was as one can predict. However, it happened that years after that misfortunate blunder I realized that it wasn't just any cookie recipe I had, but one for the traditional Lappish soda bread cookies, kampanisu (lit. comb wheat). I decided to try out the recipe once more, better prepared.

I first got acquainted with kampanisu in 2012 when I spent a week in Northern Ostrobothnia and Lapland. A local grandma had baked them and gave me her recipe for the delicious baked goods. She called them quick buns so for many years I had no idea I had tasted a traditional Lappish treat. I only realized what they were when I was reading a novel trilogy of life in Lapland and the word kampanisu was mentioned. Kampanisu has very basic ingredients and the flavour is very simple and mild. However, they are highly addictive!

Lappish Soda Bread Cookies (about 25 pieces):

250 g (8 oz) butter

2 dl (4/5 cup) sugar

1 egg

1 tsp. baking soda

2 1/2 dl (1 cup) sour milk

8 1/2 dl (3 1/2 cup) plain flour

Take all the ingredients to room temperature well before starting to bake. Mix the soft butter and sugar together and add in the egg. Mix the baking soda to the sour milk and add into the batter. Finally, add the plain flour and mix quickly, without kneading too much. If you like, you can leave the batter in the fridge for an hour or over night. Turn over the batter onto a baking top with flour. Roll into a plate about 1 cm (0.4 inch) in thickness. Cut the plate into about 5 cm (2 inch) high slices and then chop the slices into about 8 cm (3 inch) long pieces. Cut four spikes into the “combs”, then move the pastries onto a baking tray covered with baking paper. Bend each pastry so that the spikes separate a bit. Bake in 225 C (435 F) for about 10 minutes until the pastries get a little bit colour.

Baking soda requires a sour batter to work. In this recipe sour milk is used, but with kampanisu you can also use sour whole milk or sour cream. When the baking soda reacts with the acidic liquid and heat, it produces carbon dioxide that leavens the batter immediately. Compared to normal baking yeast that requires additional time for leavening the dough before baking it, baking soda is very quick to use. No wonder the grandma called these goods quick buns. If the batter doesn’t include anything acidic, say sour milk products, syrup, coffee of juice, it requires baking powder instead of baking soda. Baking powder is a mixture of baking soda and synthetic acid and therefore it works like baking soda, only it has the acidity in itself. If the batter doesn’t include anything acidic and you use baking soda, the sour flavour of the soda will strike through very strongly and the goods can also get a greenish tint. This is why you should be quite careful with which leavening agent you’re using.

Leipäkokeilu: Auringonkukka-ruissekaleipä – Bread Experiment: Sunflower Seed Rye Bread

"Hapanjuuren valmistaminen on vaivatonta ja helppoa, ja se takaa tuleville leivontakokeiluille erinomaiset makuelämykset. 

Leivänjuureni pääsi taas osoittamaan mahtiaan herätellessäni sitä leivontakokeilua varten. Olen jo aikaa sitten onnistunut tappamaan jääkaapissa pehmeänä säilyttämäni leipäjuuren unohtamalla ruokkia sitä. Onneksi otin keväällä nostatetusta taikinasta juurta talteen myös pakastimeen. Se kaipasi yli vuorokauden herättelyä, jonka aikana ruokin sitä sekoittamalla siihen pari kertaa kädenlämpöistä vettä sekä ruisjauhoja. Päätin kokeilla valmistaa ruissekaleipää, joka saa makua maltaista sekä auringonkukansiemenistä. Tämä leipä on täyttä tavaraa!

Auringonkukka-ruissekaleipä

1. päivä:

leipäjuuri (n. 2 dl)

8 dl vettä

6 dl / 300 g

ruisjauhoja

2. päivä:

2 dl vettä

1 rkl suolaa

2 dl auringonkukansiemeniä

1 1/2 dl mämmimaltaita

4 dl (graham)vehnäjauhoja

n. 1,4 l ruisjauhoja

Varaa leivän valmistamiseen riittävästi aikaa jo ennen varsinaista leivontapäivää. Jos käytät pakastettua juurta, sulata se huoneenlämmössä ja syötä sekoittamalla siihen n. 2 rkl kädenlämpöistä vettä sekä ruisjauhoja. Jätä leipäjuuri lämpimään paikkaan heräilemään. Myös jääkaapissa säilytetty juuri kannattaa ottaa huoneenlämpöön jo pari päivää ennen varsinaista leivontapäivää ja syöttää sitä. Leipomista edeltävänä päivänä sekoita toimintakuntoinen leipäjuuri kädenlämpöiseen veteen sekä ruisjauhoihin. Jätä raski liinalla peitettynä lämpimään paikkaan happanemaan n. 12–14 tunniksi. Tänä aikana raskia on hyvä sekoitella muutaman kerran.

Alusta leipätaikina hyvissä ajoin leivontapäivänä. Aloita ottamalla raskista uusi leivänjuuri talteen. Sekoita sitten raskiin kädenlämpöinen vesi, suola, auringonkukansiemenet sekä mämmimaltaat. Lisää vehnäjauhot sekä ruisjauhoja siten, että taikina pysyy edelleen kosteana mutta on muovattavissa. Jätä peiteltynä nousemaan kaksinkertaiseksi 3–6 tunniksi. Jaa kohonnut leipätaikina hyvin jauhotetulla työtasolla 2–4 osaan. Pyöräyttele pellillinen pyöreitä leipiä, ripottele päälle ruisjauhoja ja jätä pellille peitettynä nousemaan n. kahdeksi tunniksi. Jos leivot useamman pellillisen, jätä loput taikinasta liinalla peitettyyn astiaan ja pyöräytä ne leiviksi tuntia myöhemmin. Aseta uunin pohjalle vesiastia ja lämmitä uuni 200-asteiseksi. Pistele leivät haarukalla ja paista niitä 45 min. Alenna tämän jälkeen lämpötila 150 asteeseen ja jatka paistamista vielä 30 minuuttia.

Jos sinulla ei vielä ole leipäjuurta, täältä saat ohjeen uuden aloittamiseen. Perinteisen ruisleivän leipomisesta on puolestaan lisää tietoa täällä. Hapanjuuren valmistaminen on vaivatonta ja helppoa, ja se takaa tuleville leivontakokeiluille erinomaiset makuelämykset.  Periaatteessa voit ottaa leipätaikinasta juuren talteen joko raskivaiheessa tai nostatetusta taikinasta. Itse kerään juuren aina mieluiten raskivaiheessa, sillä sekoitan sen aina pelkkiin ruisjauhoihin ja siten leipäjuureni pysyy rukiisena. Nostatetussa taikinassa on jo kaikki muut ainekset, esim. eri jauhoja sekä mahdollisia siemeniä. Jos leivot usein, voit säilyttää leipäjuurta jääkaapissa löysemmässä muodossa. Jääkaapissa säilytettävää leipäjuurta täytyy ruokkia tasaisin väliajoin (ks. tarkemmin kirjoitus hapanjuuresta). Kun otan juurta talteen pakastimeen, ripottelen sen pinnalle jonkin verran ruisjauhoja ja pakastan tavallisesti.

Tällä kertaa kokeilin lisätä taikinaan myös maltaita sekä vehnäjauhoja, joten kutsun leipää ruissekaleiväksi vaikka se onkin edelleen hyvin tuhti ja ruisleipämäinen. Maltaat sopivat ruisleipään kuin nenä päähän. Ne tuovat leivän makuun jonkinlaista savuisuutta ja rouheutta. Auringonkukansiemenet puolestaan sukeltavat ruisleipään kuin itsestään. Lopputulos oli erittäin maukas. Onko mukavampaa kuin kylmenevät syyspäivät ja maukkaan leivän leipominen?

*  *  *

My sourdough starter got to show its strengths again as I tried out a new bread. I managed to kill the looser starter that I had kept in the fridge a long time ago because I forgot to feed it. Luckily I had also frozen another piece of it so I could stir it up now. It took over a day to wake it up after defrosting it. During that time I kept it over the fridge where it’s a bit warmer and fed it a couple of times by adding lukewarm water and some rye flour to it. I wanted to try out a mixed rye bread by adding some malted rye and sun flower seeds to it. This is full bread!

Sunflower Seed Rye Bread

1st day:

rye sourdough starter (about 2 dl or 3/4 cup)

8 dl (1 3/4 pt) water

6 dl / 300 g (1 1/4 pt or 1 3/4 lbs) wholegrain rye flour

2nd day:

2 dl (3/4 cup) water

1 tbsp. salt

2 dl (3/4 cup) sunflower seeds

1 1/2 dl (2/3 cup) grinded malted rye

4 dl (1 3/4 cup) graham or plain flour

about 1,4 l (3 pt) whole grain rye flour

Reserve enough time for baking even before the actual baking (2nd) day. If you’re using frozen sourdough starter, defrost it in room temperature and feed it by adding 2 tbsp. of body temperature water and whole grain rye flour to it. Leave the starter in a warm place to wake up. Also a starter that has been kept in the fridge should be fed a couple of days before the actual baking day. On the first day, mix the working sourdough starter into body temperature water and rye flour. Cover it with a kitchen towel and leave into a warm place for about 12–14 hours. During this time it’s good to give the pre-dough a good stir every now and then. Start baking quite early the next day. Begin by collecting a new sourdough starter from the pre-dough. Then add body temperature water, salt, sunflower seeds and malted rye to the dough. Add the graham flour and knead in enough rye flour so that the dough is still very soft but handleable. Cover the dough with a linen cloth and let rise for 3–6 hours.

Add plenty of rye flour onto a working top and flip the dough onto it. Knead it carefully and divide into 2–4 pieces. If you won’t be able to fit all the bread into one baking tray, leave half of the dough into the bowl for one more hour. Roll the dough into ball-like loafs and place onto baking tray. Sprinkle some rye flour on top, cover and leave to rise for about two hours. Place a small dish with water on the bottom of the oven to form steam. Preheat the oven to 200 C / 390 F. Prick the breads with a fork and bake them for about 45 minutes. Then lower the heat to 150 C / 300 F and continue baking for 30 minutes.

If you don’t have sourdough starter to begin with, here you can find information on how to start one. Here you can find information about baking traditional rye bread. Making an own sourdough starter is very easy and effortless and once you have a good starter, your bread tasting experiences will rise to a whole new level. You can basically collect the new starter from the dough either when it’s in the pre-dough condition or later on. I always collect the starter from the pre-dough to keep it full rye. With this bread, for instance, later on there will be seeds and other kinds of flour in the dough so it’s better to collect the starter from the pre-dough. If you bake often, you can keep the starter in the fridge and feed it every now and then (see more in the post about sourdough starter). When I collect the starter to be frozen, I sprinkle some rye flour on top of it and then freeze it normally.

This time I also tired adding different kinds of flour and sunflower seeds to the dough, so it’s not 100% rye bread. It’s still very much like whole rye bread and it’s very sturdy! The malted rye fits the bread perfectly and gives it a kind of smoky flavor. And the sunflower seeds just naturally sink into the dough. The end result was super tasty. And come on: is there anything better than cold autumn days and baking delicious bread?

Kouluruokaprojekti Osa 2 – School Meal Project Part 2

"Vanhoista valokuvista ja ihmisten muisteluista muodostuu kuvaa siitä, miten yhteiskunnalliset muutokset ovat heijastuneet kouluruokaan.

Tällä kertaa suomalaisen kouluruoan historiaa päästään maistelemaan syyskauteen sopivan raaka-aineen siivittämänä. Maitokaali tai kaalimaito on Savosta peräisin oleva perinneruoka, jota paikallisesti kutsutaan kualjmaeoksi, kupurehveljiksi tai vaihtoehtoisesti joko panta- tai pitkäkaaliksi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on maitopohjaisesta kaalikeitosta, joka on hyvin edullinen valmistaa. Niinpä se onkin ollut mitä loistavin kouluruoka jo 40–50-luvun taitteesta alkaen.

Erilaiset kaalit kuuluvat vihannesten aateliin niin makunsa kuin ravintoaineidensakin puolesta. Keräkaali sisältää runsaasti mm. C-, E- ja K-vitamiinia, beetakaroteenia, rautaa, seleeniä, foolihappoa sekä kalsiumia. Lisäksi se on kuidukasta ja ehkäisee verisuonisairauksia runsaan polyfenolipitoisuutensa ansiosta.  Kaali on Pohjolan vanhimpia ja tärkeimpiä viljeltyjä vihanneksia. Sen tuoreena raikas ja kypsennettynä pehmeä maku soveltuu erilaisiin ruokiin monipuolisesti. Suurustetun maitokeiton pääraaka-aineena se tuottaa miellyttävän miedon ja samettisen maun.

Maitokaali:

n. 500–600 g keräkaalia

3–4 porkkanaa

1 sipuli

5 dl vettä

1 tl suolaa

1 tl sokeria

10 maustepippuria

1 laakerinlehti

meiramia

3 rkl vehnäjauhoja

5 dl maitoa

3 rkl voita

Leikkaa kaali suikaleiksi. Pilko pestyt porkkanat ja kuorittu sipuli. Keitä kasvikset mausteiden kanssa melkein kypsiksi. Sekoita vehnäjauhot maitoon ja lisää keitokseen muutaman voinokareen kera. Anna vielä kiehahtaa ilman kantta, jotta keitto suurustuu. Tarjoa maitokaalia esimerkiksi näkkileivän kera.

On mielenkiintoista tarkastella, millaisia ruokia koulu on vuosien saatossa tarjonnut. Vanhoista valokuvista ja ihmisten muisteluista muodostuu kuvaa siitä, miten yhteiskunnalliset muutokset ovat heijastuneet kouluruokaan. Yhteiskunnan vaurastumisen myötä kouluruoka on tullut monipuolisemmaksi ja vaihtoehdot ovat lisääntyneet. Millaisia pääpiirteitä ruoassa sitten on ollut? 40–50-luvulla kouluruoka vaikuttaa koostuneen pitkälti vellistä ja puurosta. Myös suhteellisen laihaa keittoruokaa on tuolloin ollut tarjolla. Pula-aikana ruoasta ei valitettu ja kaikki tarjottava syötiin henkilökohtaisista mieltymyksistä huolimatta. Monissa 40–50-luvun kouluruokaa koskevissa muistikuvissa esiintyy tilanteita, joissa ruoka oli pilaantunutta mutta muutakaan ei ollut tarjolla. 50-luvun loppupuolella yhteiskunta alkoi vähitellen vaurastumaan ja ruokalistoille alkoi ilmestyä yhä enemmän keittoruokia. Kiinteämpien ruokien myötä myös haarukkaa ja veistä alettiin käyttää koulussa. Koulut alkoivat tarjota ruoan kanssa näkkileipää. 60-luvulla lounaalla alkoi esiintyä myös kokoliha- sekä maksa- ja veriruokia. Niitä oli kuitenkin tarjolla yleensä kerran viikossa. 70-luvulla prosessoitu ruoka alkoi ilmestymään myös koulujen ruokalistoille ja ulkomaiden tuulahdukset saavuttivat kouluruokailun esimerkiksi eksoottisiksi katsottujen mausteiden muodossa. Erikoisruokavalioita alettiin vähitellen huomioimaan.

Einekset yleistyivät vauraalle 80-luvulle tultaessa. Samalla ruoka monipuolistui ja tuhdistui entisestään. 90-luvulla runsaaseen maksansyöntiin alettiin kiinnittää huomiota ja maksaruoat poistettiin koulujen ruokalistoilta. Lama-ajan Suomessa kouluruokaa piti tuottaa pienemmillä kustannuksilla, jolloin kalliimpia raaka-aineita jätettiin pois ja puuropäivät palasivat. Esikäsitellyt raaka-aineet yleistyivät, vaikka useassa koulussa edelleen oli oma keittiönsä. 2000-luvulla ollaan siirrytty hyvin pitkälti esikäsiteltyihin ja keskuskeittiöissä valmistettuihin kouluruokiin. Ruoat ovat monipuolistuneet valtavasti ja tarjolla on vaihtoehtoisia ruokia. Erikoisruokavaliot huomioidaan kouluruokailussa nykyisin hyvin, ja oppilaat ovat pystyneet etenkin viime vuosina yhä paremmin vaikuttamaan siihen, millaisia ruokia lounaslistoilla on.

MARGINAALISSA:

Se mitä itse olen havainnut on, että 2000-luvulle tultaessa tehostettu ruoantuotanto on vaikuttanut kouluruoan laatuun. Massoille on vaikeaa valmistaa ruokaa tuoreista raaka-aineista ja usein seurauksena on etenkin ns. suutuntuman heikkeneminen. Liian usein ruoka ylikypsennetään tasapaksuksi massaksi, josta on vaikeaa löytää erilaisia tekstuureja ja erillisiä makuja. Ruokailu tuntuu tällöin saavan merkityksen ainoastaan nopeana tankkauksena. Mielestäni kouluruoka menettääkin massatuotannossa mahdollisuuden sosiaalistaa oppilaita moniin ruoanlaittoa ja ruokakulttuuriamme koskeviin asioihin. Samalla ylikypsentämisen ja liiallisen prosessoinnin myötä menetetään kosketusta raaka-aineiden ominaismakuihin jolloin myös kulttuurillemme perinteisten ruokien maut väistämättä muuttuvat. Erilaiset hygienia-asetukset vaikuttavat tähän pulmaan osaltaan, sillä ruoanvalmistus on nykyisin erittäin tarkkaan säädeltyä ja sen vuoksi hyvin joustamatonta. Ruokailun kulttuurisiin merkityksiin päästään koulumaailmassa tarttumaan paremmin vasta yläkoulun kotitalouden tunneilla, jolloin aineenopettajalla on mahdollisuus suunnitella ruoanvalmistukseen liittyvä pedagoginen sisältö tästä näkökulmasta. Mielestäni kuitenkin myös nuoremmilla lapsilla tulisi olla mahdollisuus nähdä ruoka muunakin kuin vatsan täytteenä.

* * *

This time we can immerse ourselves in the history of school meals with a very seasonal ingredient. Milk Cabbage is originally a traditional Savonian dish and in all simplicity it is a milk based cabbage soup. The dish is very inexpensive to make and therefore it has been a perfect meal for schools all the way from the end of 1940's.

Different types of cabbages are the best of the best both regarding to their flavor and nutritional value. Cabbage contains, among other nutrients, lots of vitamins C, E and K, beta-carotene, iron, selenium, folic acid and calcium. It is also rich in dietary fiber and polyphenol and therefore effectively prevents vascular diseases. Cabbage is one of the eldest and most important vegetables that have been cultivated in the Nordic countries. The flavor that is crisp when fresh and soft when cooked is delicious in various types of foods. As the main ingredient in this thickened milk soup it brings out a pleasant mild and velvet like flavor.

Milk Cabbage:

about 500–600 g (1–1 1/2 lbs) white cabbage

3–4 carrots

1 onion

5 dl (1 pt) water

1 tsp. salt

1 tsp. sugar

10 pimentos

1 laurel leaf

marjoram

5 dl (1 pt) milk

3 tbsp. plain flour

3 tbsp. butter

Slice up the cabbage. Cut up the washed carrots and peeled onion. Cook the veggies with the seasonings until they are almost done. Mix the plain flour together with the milk and add to the soup with a few dabs of butter. Without the lid, bring the soup to a boil so that it thickens. Serve with crispbread, for instance.

It's interesting to have a look into the types of food that have been eaten in school throughout the decades. In old stories and photos you can collect information that really shows how school meals have changed side by side with the society. As the society has gotten wealthier, the meals have gotten more versatile. How could the different decades be described, then? In the 40's and early 50's the food seems to have been mostly gruel and porridge. Every now and then there has been some lean soups, too. During the emergency period one couldn't and simply wouldn't complain about the food: everything that was under your nose had to be eaten regardless to personal preferences. In many recollections about the school meals in the 40's and 50's it is brought up that sometimes the food was tainted but there was nothing else to eat. In the end of 50's Finland little by little started to rise from the economic depths and different types of soups were more often served at school lunch. As there started to be some solid food, students used also knives and forks. Schools started to serve crispbread with the meal. In the 60's whole meat, liver and blood dishes appeared on the menu. They were usually served only once a week, though. In the 70's school meals started to contain some processed food and more or less exotic spices. Special dietary needs were noticed little by little.

When arriving to the wealthy 1980's there were more convenience food in schools, too. At the same time the meals became more versatile and sturdier. In the 90's people started to pay attention to the side effects of liver and it was removed from the school lunch menus. During the depression of the 90's school meals had to be provided with lower costs: therefore some pricier ingredients were left out and porridge days came back. Prepared ingredients became more and more common even though most schools still had their own kitchen. During the new century schools have moved strongly towards prepared ingredients and centralized kitchens. The meals have become more and more versatile and there are different dishes to choose from. Special dietary needs are very well noticed and the students can also have an effect on the menus.

OVER THE EDGE:

What really strikes me is that during the 2000's the optimized and centralized food production has effected on the quality of school meals. I get that it is difficult to cook for the masses, especially from fresh ingredients. The consequences are that the mouthfeel of the food weakens. Too often the ingredients are overcooked into dull mass from which it is difficult to find different textures and separate flavors. In situations like this the food seems only to serve a purpose of filling one’s stomach. I believe that in favor of mass production the school meals loose a valuable possibility of socializing the children to many aspects that regard cooking and our food culture. Meanwhile it’s impossible to get to know the unique qualities of different ingredients, their structures and flavors. The traditional dishes also taste different when produced in large quantities and using prepared ingredients. The various hygiene regulations are one reason to all this: nowadays cooking is very strictly monitored and therefore quite inflexible. It leads to the fact that the cultural aspects of food can better be issued only starting from junior high school. During the home economics class the teacher can plan the pedagogical contents to fit this point of view. But I think also younger children should have the possibility to see food as something more than just energy provider.

Kouluruokaprojekti Osa 1 – School Meal Project Part 1

"Joidenkin tietojen mukaan suomalainen versio viillokista kehitettiin Julia Childin vuonna 1975 julkaistun kirjan reseptin pohjalta. 

Olen jo pitkän aikaa haaveillut pääseväni käsittelemään sydäntäni lähellä olevaa aihealuetta, suomalaisen kouluruokailun historiaa. Pyrinkin vastaisuudessa esittelemään kouluruokaprojektin teemassa erilaisia suomalaisen koulun klassikkoruokia sekä ylipäätään kouluruokailun historiaa ja käännöksiä. Itse aloitin koulun vuoden 1990 syksyllä. Muistelen aina pääosin pitäneeni kouluruoasta ja ihmetelleeni siitä jo omassa lapsuudessani käytyä keskustelua. Monet lapset valittivat ruoan makua ja koostumusta. Nousipa jatkuvasta valittamisesta ala-asteaikana sellainenkin poru, että opettajat päättivät antaa koulumme oppilaille pienen opetuksen: käytävän seinälle ilmestyi lappu, jossa maksuttoman ruokailun ilmoitettiin päättyvän sen saaman vähäisen arvostuksen vuoksi. Lappuun tuli oppilaiden laittaa allekirjoitus jos vastustivat päätöstä. Muistan sen tulleen nimiä täyteen ja jonkun allekirjoittaneen "Aku Ankka". Olin varsin tyytyväinen kun tiedote osoittautui kepposeksi. Ruoastakaan ei kuulunut sen jälkeen yhtä hanakasti valituksia. 

Minulle kouluruokailusta on jäänyt paljon mieluisia muistikuvia. Parasta oli kun keittopäivänä oli joskus tarjolla pieniä maukkaita grahampiirakoita, jotka olivat suurta herkkuani. Muistan myös pitäneeni erityisesti hernekeitosta, vispipuurosta, tillilihasta sekä kanaviillokista. Ensimmäiseksi esiteltäväksi ruoaksi valikoituikin sattuneesta syystä kanaviillokki, joka ilmestyi suomalaisiin kouluruokaloihin ilmeisesti 1970-luvun loppupuolella. Joidenkin tietojen mukaan suomalainen versio viillokista kehitettiin Julia Childin vuonna 1975 julkaistun kirjan reseptin pohjalta. Suosittelen valmistamaan viillokin juuri kanasta broilerin sijaan, sillä kananlihan pitäisi kestää keittämistä broileria paremmin. Ruoan valmistamisesta tähteeksi jäävä maukas keitinliemi kannattaa pakastaa ja käyttää myöhemmin esimerkiksi kastikkeessa tai keitossa. 

Kanaviillokki:

Liemi:

1 kana (1–1 1/2 kg)

1 tl suolaa

vettä

1 porkkana

1 sipuli

3 laakerinlehteä

10 kpl maustepippuria

Kastike:

60 g voita

1 dl vehnäjauhoa

1 l kanan keitinlientä

1 rkl curryjauhetta

suolaa

mustapippuria

valkopippuria

(kermaa)

Sulata kana pakkauksen ohjeen mukaan, usein noin vuorokauden ajan jääkaappilämmössä. Laita tilavaan kattilaan koko kana sekä suola ja lisää vettä kunnes kana peittyy. Kun vesi alkaa kiehua, kuori pois pinnalle nouseva vaahto. Pese ja lohko porkkana, kuori ja halkaise sipuli. Lisää liemeen muiden mausteiden kanssa. Keitä kanaa keskilämmöllä noin kaksi tuntia. Lisää vettä tarvittaessa. Nosta kypsä kana liemestä jäähtymään. Irrota liha luista ja laita luut takaisin liemeen makua antamaan. Riivi liha suikaleiksi. Siivilöi lopulta keitinliemi erilliseen astiaan. Valmista kattilassa suuruste sulattamalla voi ja sekoittamalla siihen vehnäjauhot. Sekoita suurustetta jatkuvasti ja anna kypsyä hetki, mutta älä ruskista. Lisää suurusteen joukkoon vähitellen kanalientä kunnes kastike on sopivan paksuista. Mausta kastike ja lisää lopuksi kananliha. Halutessasi voit lisätä kastikkeeseen lopuksi vielä tilkan kermaa. Tarjoa kanaviillokki riisin sekä esimerkiksi puolukkasurvoksen tai raasteen kera. 

Kanaviillokki on maukas ja sangen edullinen perusruoka. 70-luvulla kanan hinta oli paljon alempana kuin nykyisin ja se sopikin mainiosti mahdollisimman edullisesti valmistettaviin kouluruokiin. Nykyisin kanasta on valitettavasti tullut luomuharvinaisuus kylmähyllyjen broileriparvien valloitettua marketit, ja samalla sen hinta on kohonnut. Tässä yksinkertaisessa ruoassa kana on kuitenkin melkein ainoa aines, joten kokonaiskustannukset jäävät edelleen vähäisiksi. Kenties sen vuoksi kanaviillokki onkin ollut niin kauan kouluruokaloiden lounaslistoilla?

Suomalainen kouluruokailu alkoi virallisesti vuonna 1948, kun viisi vuotta aiemmin säädetyn lain siirtymäaika päättyi. Suomi oli ensimmäinen maa maailmassa, jossa maksuttomasta kouluruokailusta säädettiin lailla. Lain säätämisen aikaan Suomessa elettiin pahinta pula-aikaa, jolloin useat ruoka-aineet olivat säännöstelyn alaisia ja maatalouden tuotanto pahoin kärsinyttä. Vuosikymmenen puolivälissä alkoi hidas toipuminen Toisen Maailmansodan vaikutuksista. Ulkomaankaupan vahvistuttua myös ruokatarvikkeiden säännöstelyä voitiin vähitellen keventää. Ruoan puute vaikutti kuitenkin monissa kotitalouksissa pitkään seuraavalle vuosikymmenellekin. Kouluruokailu tarjosi siten kaikille lapsille tasavertaisen mahdollisuuden päivittäiseen ateriaan. Sillä pyrittiin myös poistamaan etenkin varattomalla kansanosalla yleisesti esiintyvää A- ja C-vitamiinin puutostilaa.

*  *  *

For a long time now I have been hoping to be able to address a topic that is close to my heart. That is the history of Finnish school meals. From now on, every now and then, I will be introducing under this theme some classic Finnish school meals and the twists and turns of school meals all together. I myself started my school career in autumn of 1990. I remember having always more or less enjoyed school meals and even when being a child I wondered why so many didn't. Many kids in my school used to complain about the flavor or texture of the food. It escalated to a point where our teachers decided to give us a little lesson: a note appeared in the hallway stating that the school had decided to give up the free meals since they were not appreciated. The students were asked to sign the paper if they opposed this measure. I remember that there were many names in the papers and someone had signed them "Donald Duck". I was very pleased when the note turned out to be a prank. The complaints reduced a lot after this. 

I have numerous positive memories of the school meals I have enjoyed over the years.  I also remember many dishes that I liked a lot. Maybe the best were small graham pies that were sometimes served with soup. I also used to love pea soup, whipped pudding, dill meat and chicken fricassee. Therefore I now decided to first introduce you to the classic chicken fricassee that apparently arrived to Finnish school diners in the end of 1970's. According to some references the Finnish version is based on Julia Child’s recipe from 1975. I recommend to cook this meal using chicken, not broiler, since the chicken meat is supposed to deal better with the long period of cooking. If there is broth left from the food freeze it and use later on in sauces or soups!

Chicken fricassee:

Broth:

1 chicken (1–1 1/2 kg / 2–3 lbs)

1 tsp. salt

water

1 carrot

1 onion

3 laurel leaves

10 pimentos

Sauce:

60 g (2 1/2 oz) butter

1 dl (1/2 cup) plain flour

1 l (2 pt) chicken broth

1 tbsp. powdered curry

salt

black pepper

white pepper

Defrost the chicken as instructed in the packaging, usually for about 24 hours in refrigerator temperature. Place the whole defrosted chicken in a large kettle. Add the salt and enough water to cover the chicken. Once the water starts to boil remove the foam that rises onto the surface. Wash and cut the carrot and peel and cut the onion in half. Add them to the broth along with the other broth ingredients. Cook the chicken for about two hours until it is done. If needed, add water. Pick up the cooked chicken and let it cool off a bit. Then remove the skin and bones, add them back into the broth to give it more flavor. Pull the chicken meat apart. Finally, sieve the broth into a separate dish. Prepare the thickener in a kettle by melting the butter and adding plain flour to it. While stirring let the thickener cook a little but don't brown it. Little by little, add in the broth while stirring until the sauce is thick enough. Season with curry, salt and pepper and finally add in the chicken. If you want to, you can add a dash of double cream into the sauce. Serve the chicken fricassee with cooked rice and, for instance, mashed lingonberries or grated root vegetables. 

Chicken fricassee is very tasty and quite affordable basic dish. In the 70's the price of chicken was lower than today and therefore it was perfect for school meals that have always been made with as low costs as possible. Nowadays chicken has become the organic rarity since the flocks of broilers have taken over the cold shelves of the grocery stores. Meanwhile the price has also come up. In this simple dish the chicken actually remains more or less the only ingredient so the whole costs stay low. Maybe that's why it has been served in schools for so many decades?

The free Finnish school meals officially got their start in 1948, when a five-yearlong transition period ended. In 1943 Finland was the first country in the world to legislate a law for free school lunches. During the time when it was legislated Finland suffered from severe depression. Along other products many groceries were regulated and agricultural production had diminished gravely. In the midway of the decade we slowly started to recover from the Second World War. After the foreign trade started to strengthen also many groceries were gradually liberated from the regulation. Lack of food was still a problem in many homes  even in the early 50's. School meals made it possible for all children to equally enjoy a meal every school day. Many poor people also suffered from lack of vitamins A and C. This issue could be addressed with school meals. 

Herukkalikööri – Homemade Liquor

"Maittavaa likööriä on mukava maistella pimenevinä syysiltoina tai pullottaa pieniin omalla etiketillä koristeltuihin pulloihin ja antaa ystäville vaikka joululahjaksi.

Elämme parasta aikaa marjastukselle. Keski-Suomessakin alkavat mustikat olla kypsiä, ja tänä vuonna puutarhan pensaat suorastaan notkuvat herkullisia herukoita. Viime vuoden heikon marjakauden jälkeen on virkistävää nauttia runsaasta sadosta. Keräsin säilöttäväksi musta- ja punaherukoita, joista osan pakastin, osan mehustin ja osan jätin tuoreena käyttöön. Päätin kokeilla klassista tapaa valmistaa herukoista likööriä. Lopputulosta päästään testaamaan vasta myöhään syksyllä tai alkutalvesta, mutta monet näyttävät kehuvan herukkalikööriä sangen maittavaksi.

Herukkalikööri:

1 osa puhtaita herukoita (puna- tai musta)

1 osa sokeria

1 osa vodkaa

Mittaa ainekset suureen tiiviiseen lasipurkkiin. Jätä huoneenlämpöön ja kääntele purkkia silloin tällöin, jotta sokeri liukenee alkoholiin. Tähän kuluu pari päivää. Kun sokeri on täysin liuennut, jätä purkki pariksi kuukaudeksi huoneenlämpöön. Lopulta siivilöi likööri pulloihin. Marjat voi hyödyntää esimerkiksi leivonnassa tai jälkiruoissa.

Innostuin liköörin valmistuksesta ja päätin kokeilla sekä puna- että mustaherukoita. Maittavaa likööriä on mukava maistella pimenevinä syysiltoina tai pullottaa pieniin omalla etiketillä koristeltuihin pulloihin ja antaa ystäville vaikka joululahjaksi. Nähtäväksi jää, millainen lopputuloksesta tulee!

*  *  *

This is the best time of the year for berries. Blueberries are ripe even in the Central Finland. This year the bushes in gardens are filled with big and juicy currants. After last year’s lowsy berry season it is truly refreshing to enjoy this abundance. I picked black and red currants that I partly stored in the freezer, partly used in juice. I also decided to try out the classic way of making liquor. It will take a few months before the end result can be stated, but it seems that other people who have been preparing homemade liquor have been very satisfied with it.

Homemade liquor:

1 part clean currants (red or black)

1 part sugar

1 part vodka

Measure the ingredients into a tight glass jar. Leave into room temperature and every now and then flip the jar to make the sugar dissolve into the alcohol. This will take a couple days. Once the sugar is all dissolved, leave the jar into room temperature for a couple of months. Finally, sieve the liquor into bottles. You can use the berries in desserts or baked products.

I got so carried away with the liquor, I decided to try out both red and black currants. It’s nice to enjoy some homemade liquor when the days get colder and darker. You can also make your own little presents by decorating the bottles with your own label. We will see what the end result will be like!